perjantai 23. lokakuuta 2009

kuninkaan kruunajaisetko

Leipasinpa tuossa kakun.
Ohje löytyy edelleen kinuskikissan sivuilta, olen vaan niin rakastunut kyseiseen kakun täytteeseen.
Tarkoitus oli tosiaan tehdä omena! no joo, ei se sille näytä. sain kakusta pyöreän muotoisen, ekaa kertaa kokeilin kakun kokoamista pyöreään kulhoon. Tälläkertaa käytin leivottavaa sokerimassaa, en kyllä tykännyt. Oli siinä sitten nimellisesti tai mauillisesti mitään eroa marsipaanin kanssa, mutta ainakin se oli hirmuisen pehmeää ja repeili helpommin kun marsipaani. Niin siis minusta, joten halloweeniksi olen tilannut tulipunaista marsipaania, jos siitä saisi sitten sen omenan aikaiseksi.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Niin paljon asiaa niin vähän aikaa..tyttöjen juttuja?

Talvi on jo ovella. hyrr ulkona on asteen verran nollan väärällä puolella, niin kylmää, miten sitä ihminen onkaan tarennut talvella kun aste saa jo tutisemaan. Aamuisin ihana lähteä töihin kun sumua on niin paksusti, ettei eteensä näe ja tiet on mustan jään peitossa ja alla on kesärenkaat. Sitä vaan odottaa milloin se hirvi seisoo siinä nenän alla eikä kerkeä mitään tekemään kun jo kolahtaa, siinä sattuu sitten ainakin hirveen ja varmaan toiseenkin. että eikös tuota sumua voisi lailla kieltää?.. niin ja jäätä..miksi ei voi rakentaa lämmitettyjä teitä, ainakin nuo suurimmat ja eniten liikenteen käytössä olevat tiet? ei kai se siinä asfaltin hinnan rinnalla maksaisi yhtään mitään:D.

Alta pois, sini tulossa.

 
Niin ja kävin maanantaina katsastuttamassa hondani, ja kyllä, se ei mennyt läpi. Liian paljon vikaa.

  • Parkkivalo edessä vasemmalla
  • rekisterikilven valo takana
  • Raidetangon pää oikea etu välyksellinen
  • Vetonivelen suojakumi rikki oikea etu
  • pallonivel vasen etu välyksellinen
  • jarrupaineiden ero liian suuri
  • etu-sekä takajarrut kaikki laahaa
  • tuulilasin pesuteho liian heikko (pissapoika loppunut?)
Että sellaista kivaa pientä pintaremottia olen sitten tämän viikon aikana isipuoliskoni kanssa duuninut.
Auto on nyt valoja vaille huollettu, Late muru lupasi ne miulle laittaa (vaikka olen autoa huoltanut jo monet vuodet ja tiedän paljon enemmän kun moni mies niin lamppua en ole kertaakaan joutunut vaihtamaan, noh oppiipahan senkin sitten).

raidetangon päätä teille tytöt:D

 
Rakas äitini toimi sitten kuvaajana tässä viikon kestävässä tapahtumasa, ja kuvia hehkeästä minusta naama musteessa ilmestyy piakkoin kunhan saan niitä ensin itse joskus. vaan se siitä autoilusta, vaikkakin sunnuntaitan täytyy lähteä ajamaan rallai hiekkateille nykimään känkkää kun isipuolisko käski, että saa jarrut reilaamaan kunnolla rempan jäljiltä. thihi. sunnuntaita odotellessa siis.

Nyt kuitenkin "kolmistaan" leffan pariin kera karvavauvvojen ja sitten kuumaan suihkuun, tää pakkanen kun kangistaa.