torstai 14. tammikuuta 2010

tititii

Jaaha. miullahan oli tosiaan tämmönenkin täällä. vuoden lopulla oli OLEVINAAN niin kiire koko ajan, että pääs unohtumaan kaikki.
Tosiaankin, mikään ei oo ollu viime aikoina reilassa, mutta asioilla on tapana järjestyä, sanotaa.
Vuoden lopulla sain kuulla jotta työttämäksihän minä jään ja tässä ollaan nyt tätä vuotta elelty sitten kotosalla vaan yöt valvoen ja päivät ihan koomassa.

Kissojen kanssa meinaa järki palaa kun ne vaan riehuu ja sotkee (itsehän en sotke ollenkaan), ja Mörköllä on mitä rasittavin uhaikä menossa, kaikki se kokeilee ja on oikea roskisten kuningas, aamuisin keittiöön mennessä vastassa on roskia pitkin lattiaa ja pieni sinisilmäinen poika tapittamassa suloisimmalla ilmeellään "en se minä ollut, vaan tuo toinen":D .

Mörkö mallikas.


 Vaan osaa meidän uusi karvatollo olla maailna suloisin, ihan oikeastikkin. Kömpii ihan kylkeen kiinni ja kehräys alkaa samoin tein kun hieman hipaisee pumpulin pehmoista turkkia<3.
Ja siis selvennettäköön, että aikaisemmin täällä vinkuvonkuin että puhukaa miehelleni järkeä, haluan vielä yhden kissan, niin sain sen. Marraskuun puolivälissä haettiin pallero kotio ja nyt meillä on ihan oikia rotuherra.
Pojalla ei tosin ole papereita joten se siitä ylpeilyn aiheesta sitten:D.
Vaan ei saa unohtaa meidän vanhempia nelijalkaisia otuksia. Viuhti otti pienimmän lämmöllä vastaan (hiaman antoi takatassuilla osumaa vauvvan päähän ja vähäisen pureskeli takamusta, mutta muuten:D) ja Tiuhti otti lapsekseen<3. Tosin nyt on lapsileikit jääneet ja Tiuhti on todennäköisesti päättänyt alkaa homoiluhommin.
Kun ei karvaista naista kotoa löydy niin kelpaa se Mörkökin:/ , onneksi tuo pieni osaa pitää puoliaan ja suunnilleen joka ilta ottavat yhteen kyseisen asian taka.  Tiuhtin elämä helpottuu kunhan saan otettua ja soitettua ajan tohtorille, voi voi nyt lähti pallit.

Tiuhti, meidän pieni räkänokka.

 Ja Viuhti, maailman helpoin lapsukainen<3