mummo

Aamulla olisi herätys töihin, mutta nukkumatti ei ole vielä tullut meidän kotiovelle. Unihiekkaa odotellessa lueskelin muiden blogeja, ja törmäsin aiheeseen kuolema. Luin koko kirjoituksen vaikka tiesin, että aihe on minulle edelleen hirvittävän kova pala. Minulle tärkein ihminen, paras ystäväni, mummo, sai siivet selkäänsä jo yli viisi vuotta sitten. Haudalla käyminen vihloo edelleen sydäntä ja kyyneleet vierivät poskille. On niin kova ikävä.
Mummo lähti niin varoittamatta ja kaiken tämän viisi vuotta olen katunut kovin viimeisintä näkemistämme,mummon lähtiessä kotiin halaus jäi antamatta. Kului viikko ja mummo joutui sairaalaan.
Yöllä sairaalassa kynttilän palaessa, silitin mummon poskea ja sanoin että rakastan ikuisesti, mutta se iloa ja lämpöä täynnä oleva halaus oli ja on aina antamatta. Ehkä ikävä joskus helpottaa, tai sitten ei. Liian rakas ihminen lakkasi olemasta, liian tärkeä ihminen katosi elämästä. Mummo, minun on edelleen ikävä<3

 matkalla haudalle, ville-serkun kanssa<3

mummo elää edelleen, meissä, sydämissämme<3

 <3

Hiljaa iltasella, muistelen sinua taas, muistan kuinka nauroit, sait pimeänkin loistamaan. Muistan kuinka kauan minä kanssasi olla sain, säilyy sinusta aina muisto parhain. Pitkä on aika, olla erossa sinusta, sinun mukanasi kuoli puolet minusta. Sinun rakkautesi antoi voimia jatkaa, pitkää matkaa.
Kulje sinä mukanani muistoina tuhansina, lohduta hetkinä vaikeina. Anna minun tuntea läsnäolosi taas, anna minun jaksaa, sinusta voimaa saan. Unohda en milloinkaan, sinua rakkainpain.

<3

 Oltiin RUOKAostoksilla kuulkaas, ja eksyttiin ihan vääriin kauppohin.

Omistan jo nyt ihan liian monta taulua, mutta aina mahtuu sekaan yksi lisää-.-

Ja tämä uusi rakkaus on jopa 160cm leviä, joten vie makkarin seinältä kolmen taulun paikan, täytynee siis etsiä orkkideoilleni uusi seinä tai hyllyttää ne hetkellisesti.