keskiviikko 23. syyskuuta 2009

viikonlopun tunnelmia

HEIP.
Lauantainna kello 4:30 pärähti herätyskello soimaan. EIII nytkö se jo soi. Mutta kun kyseessä oli jotain niinkin hienoa kun POLTTARIT niin herääminen ei ollut läheskään niin vaikeaa kun yleensä. Naama kuosiin, tukka hyvin ja kamalasti tavaraa päivän varrelle. Odottelin, että Lauri pääsi töistä, kotiin tullessaan hän noukki minut kyytiin ja sitten huristeltiin kohti pihlajasaarta.

Klo 6 hiippailtiin rakkaan velipuoleni Samin ja hänen tulevan vaimonsa Meetun kotiin, vara-avaimen paikkahan oli urkittu etukäteen;). Minä hiivin suorinta tietä parvekkeelle odottelemaan, että Meetulle osoitettu tehtävä johdattaa hänet luokseni, ja siinä menikin puolisen tuntia, melkein palelluin.

Viimein saatiin aamukahvitkin naamariin ja tehtävät sitä kuinkin aamuseltaan suoritettua, että voitiin ottaa auton nokka kohti kouvolaa ja lauantain toripäiviä:D.
Kouvolassa Meetu sai sukset jalkaansa ja hänen täytyi hiihdellä pitkin kävelykatua kunnes löytäisi jotain kyseiseen päivään kuuluvaa, ja kyllä se sieltä löytyikin viimein, heijastinliivinen tyttö haitarin kera (meilä kaikilla siis oli heijastinliivit). Ja eikun haitaria soittelemaan.

Seuraavana oli tarkoitus raahata Meetu utin laskuvarjokerholle suorittamaan tandem hyppy, valitettavasti (tai Meetun onneksi) pilvet päättivät olla kanssamme erimieltä ja hypystä jouduttiin luopumaan, joten pettyneinä mutta nälkäisinä suunnistimme heseen ahmimaan napamme täyteen erittäin terveellistä rasvisruokaa. nomnom!
Koska hyppy ei onnistunut täytyi siirtyi suunnitelmaan B, joka mietittiin vasta syönnin ohella. Ja suunniltema B oli paskan luonti! kohti heppatallia ja juhlakalulle talikko käteen ja kolme karsinaa hyvin siivottomassa kunnossa.

Tallitytön tehtäviin ei kuulu pelkästään paskan lapikointi,vaan on siinä omat hauskemmatkin hetket, joten likat ratsaille ja heppailemaan. Tämä sai minun lapsuuteni heppahullun heräämään sisälläni ja minua todellakin puri heppakärpänen!
täytyy siis etsiä itselleen aikaa, että pääsisi uudestaan ratsaille.TÄÄLTÄ TULLAAN HEVOSET.

Kello 16:00 meetu ja me muut saimme viimein korkattua sen ensimmäisen huurteisen, ja kyllä se maistuikin hyvälle<3. Suunnistimme Harjuun kohti savusaunaa, jonne meillä myöhemmin tuotiin pizzat ja saimme taas erittäin terveellistä apetta napaamme.
Saunalla sitten pesimme Meetun selän jauhoilla (ettei talosta leipä lopu), suolalla(ettei vanha suola janota), hunajalla( että makeaa elämää riittäisi) ja päähän iskimme raa'an kananmunan (tuomaan hedelmällisyyttä). Tämän jälkeen juhlakalun täytyi kiertää saunaa vastapäivää niin monta kertaa kuin entisiä sulhojakin on ja sitten kierros myötäpäivään huutaen Samin nimeä ja sitten järveen!
ja sinnehän se tyttö juoksi, puolimatkassa tajusi vasta että kylmäähän se piru on!
noh, saunaan lämmittelemään.

kutakuinkin kello 21:00 meille oli varattu hohtokeilausta kouvolan keilahallilla ja sinnehän sitten suunnattiin kun koko likkaporukka oli saanut naamat ja tukat kuosiin ja Meetulle upea bilelookki^^. paplarit päässä keilaamaan ja hyvinhän se meni, vaikkakin edelleen olen sitä mieltä, että joku oli piilottanut imurin sinne ränniin koska useammin se keilapallo sinne meni kun keiloja kohti:D.

Ja sitten baariin, ah niin ihana popsis tarjosi karaokea ja Meetu pääsi laulamaan " kun kuuntelen samppaa" likkaporukan kannustamana. Ja eksyimpähän itsekkin hoilottamaan pmmp:n tahtiin oi niin ihanaa pikkuveljeä<3.... ja sitten kukin tahollaan liukeni illan mittaan kuka minnekkin nukkumaan. KOSKA polttarithan jatkuivat vielä seuraavana aamuna.

sunnuntai
klo 11:00 utin laskuvarjokerho.

Raahattiin meetu sitten sunnuntainna uudestaan kerholle paremmalla menestyksellä. pilvet pysyivät poissa tieltä ja tuulikaan ei meitä haitannut. ONNEKSI.
Tyttö oli kalpeampi kun aave ja sydän taisi heittää parit rytmikkäät tanssinsa omaan tahtiin. Kädet tutisten Meetu kuitenkin lähti mukaan touhuun, puki haalarit niskaan, kuunteli koulutuksen tarkemmin kuin mitään ikinä ja kapusi pienkoneeseen, todeten samalla, ettei ole ikinä edes ollut lentokoneessa, noh.. kaksi kärpästä samalla iskulla.
Kone lähti nousuun ja nousi aina 3500metriin asti! hyi , minen ikinä tekis samaa:D.
Pieni musta piste näytti sieltä koneesta tippuvan ja se tippui kovaa! ja sitten aukesi varjo ja turvallisissa käsissä päästiin takaisin ah niin ihanalle maan kamaralle.
"aivan kamalaa. upeeta. mä en saanu henkee. ihan hirvee, sit aukes varjo, sit oli ihana. mahtavat maisemat. tehkääpä perässä!!" kuului kommentit tyttösen suusta, ja silmistä valui kyyneleet, varmaan helpotuksesta;) (pieni katellisuuden kipinä heräsi sisälläni, kaveri meni ja hyppäs ja minusta ei koskaan ole samaan..)

sitten kuvatuksia:


tyttöporukka keilahallilta tulossa "sanokaaa pimppi!"



juhlakalu valmiina illan rientoihin


tää tyttö hyvässä ryhdissä hevon selässä<3


iloinen Meetu haitarilla soitteli


sitä ennen suksilla hiihteli


turvallisesti maihin


taivaalla leijaili Meetu


hyvä asento kaiken a ja o


pikkuveliii


juhlakalu keräili avioliiton onnistumiseen neuvoja ja hyviä neuvoja saikin;)

(anteeksi kuvien epäjärjestys, tää ei näytä miulle kirjotusvaiheessa kuvia, en tie miksi, niin en pysty järjestelemään oikeaan järjestykseen, kestäkää se!)

OLI AIVAN MAHTAVA PÄIVÄ JA MAHTAVAA SEURAA JA JUHLAKALUKIN VIIHTYI! UPEA VIIKONLOPPU, KANNATTI OLLA MUKANA!

3 kommenttia:

  1. Oii ihan mahtin kuuloset polttarit (meinasin kirjottaa tuparit.. melkein sama?!)! Mut on kyllä nähty vaivaa järjestämisen eteen! Oliks morsmaikulla darra aamulla kun lähti hyppäämään? Miulla ois varmaan kyl sydän pysähtyny jos oisin moiseen joutunu :D Vaikka varmast kyl tosi makee kokemus. Ja sie oot niin söpön näkösenä siel karaokea lauleskellu.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavaa ohjelmaa olitte keksineet! Tosi hauska kuuloset :)

    VastaaPoista
  3. ei kuulemma ollut oloja tai oli yrittäny mutta jännitys tulevasta ei sitten ollut päästänyt oloja valloilleen^^

    VastaaPoista