..

Toisinaan tän blogin kirjottaminen tuntuu turhauttavalle.
Omaksi iloksenihan tätä kirjottelen, mutta tuntuu että ei näitä ees kukaan lue:D.
Toisaaltaan, uushan mie tässä olen ja kaikki on vielä kesken, eikä ehkä kukaan oo löytäny muö.
Aika näyttää. nyt moi

köhköh

Ei tämä elo ota nyt ollenkaan lähteäkseen.
Nokka on kolmatta päivää tukkeessa, kuumetta ei enää ole, mutta muuten olo on voimaton.
Huomenna pitäis jo töihin mennä, toivoen sitä jaksaa. Pää kun alkaa jo hajota täällä neljän seinän sisällä makaamiseen. huoh.
Inhottava on ollut kun ei ruoka maistu edes millekkään, kuumaa olen juonut ja sata mehujäätä ja pää on täynnä antibioottia.
Ensiviikolla verikokeisiin, sitten tietää borrelioosikohtalon. toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Tuokaa joku kiltti mulle yskänlääkettä, mulla kohta irtoaa keuhkot liitoksistaan, ellei ole tehneet sitä jo kun sattuuu niin maan perkeleesti (anteeksi kielenkäyttöni).

Kai tässä pitää jotain iltapalaa härvätä ja kömpiä lämpöisen peiton alle tai päälle, muutenkin niin kuuma, ihan kun tropiikissa asuttais, niin ja mikä sen ilmastoinnin tarkotus on? miksi meillä ei ole sellaista.
Toivoen tämä olo tästä , viikonloppuna pitäisi meinaan jonkun siivota tämä talo ja raivata kaapit ja takapihan nurmikko leikata, ja tietäähän sen kenen hommaa sekin on. MINUN.

niin se menee. kauniita unia. tavataan taas.

Rakkaat karvapallerot

Viuhti
&
Tiuhti












Viuhti:
piakkoin vuoden täyttävä porkkana-poitsukka.
Maatiaiskissan ja angoran sekoitus.

Tiuhti:
Kohta puolivuotias hopeanharmaa mustilla raidoilla varustettu poikanen.
Luultavasti maatiaiskissan ja jäniksen risteämä
(korviin ja loikkimiseen vedoten).

Parhaat kaverukset. Kaikki tehdään yhdessä ja hätä tulee jos toinen ei olekkaan samassa huoneessa. Lempiruokaa lohipalaset hyytelössä ja tietenkin raaka liha, ai nam nam.

Ihmisrakkaita molemmat, Viuhti sietää jopa lasten retuuttamista, kynsiä ei näytä koskaan.
Hirmuisia tiikereitä ja kehräysmoottoreita kumpainenkin, ja mahan alta pitäisi rapsutella kaiken aikaa. Rennon letkeitä kavereita, näkeehän sen.

Pojat ovat kyllä hyvin mustankipeitä huomion saannin suhteen. Jos sitä huomiota ei saa hyvällä, niin pahalla sitten. Paikat uuteen uskoon ja johan joku huomaa.
Usein harjotellaan etuovella kuorolaulua, joka helpottaa kun mennään hetkeksi pihalle telmimään valvovan silmän alla. Kun en ole saanut aikaiseksi ostaaa kokoa isompia valjaita pojille.( täytyy tehdä pian, ettei kaverukset lähde seikkailulle).

Kaikesta huolimatta, mistään hinnasta tätä parivaljakkoa en antaisi pois. Tämän parempia ystäviä saa hakea! <3

puh kuu

Kirjoitin äsken piiitkän tarinan Viuhtista ja Tiuhtista, katsoin esikatselun ja halusin palata korjaamaan yhtä lausetta ja tsip! koko komeus tiessään. Tämä tallentaa koko ajan luonnosta ja mietin. että löytyisiköhän se jostain? apua. Masennuin, niin kivan tarinan sain pojista aikaiseksi. Nyt kai joudun tyytymään pelkistettyyn versioon missä on pojista vain nimet ja kuvat. Jaksa enää kirjoittaa uudestaan, enkä edes muistaisi mitä kaikkea jo kirjotin.
pyh ja pah.
Rottatuillea katsomaan<3
huomenna on uudet kujeet.

Niemisen leipomo ja niin edelleen...

Hola.
Tämä ei ole kauheasti kerennyt täälläkään käymään, olevinaan ollut kiire kun loma loppu ja alko työt,vaikka tosin kerkesin viimeviikollakin olemaan yhden päivän sairaslomalla. Kiitos punkin pureman, joka auheutti kauhean turvotuksen oikeassa sisäreidessä eikä mennyt koipikaan suoraksi.Nyt ollaan kahden viikon antibioottikuurilla, viikko olis vielä jäljellä, josko jotain auttais, tiedä häntä.

Sitten viikon päästä pitäisi mennä verikokeisiin katsomaan tartuttiko se punkki minuun mitään vai ollaanko tässä olevinaan terveitä.

Viikonloppuna tein Laurin vanhemmille/siskolle synttärikakun marenkikuorella ja yllätyin, miten hyvin onnistuin loppupeleissä, miettien että olen kerran aikaisemmin käsitellyt marsipaania ja siitäkin on 4vuotta aikaa.
Synttärit tuli ja meni ja kakkuni sai kauheasti kehuja, ja sainpa kuulla sitten , että joudun tästälähin aina tekemään kakun juhlaan kun juhlaan, makukun oli niin suun mukainen
(Tästä voimme kiittää kinuskikissaa , jolla on niin selkeät ohjeet, että niitä on helppo seurata ja saada maistuvia kakkusia aikaan ).
Täytyykin siis tutkia sivustoa ja harjotella kakkusten tekemistä lisemmin, harjoitushan sen mestarin tekee. Eipä sillä, tykkään kyllä leipoa, kunhan olisi joku joka syö. Meitäkin kun on vaan kaksi tässä taloudessa, eikä ihan kissoille viitsi herkkuja syöttää.

Tämä viikko alkoi mukavissa merkeissä, tai oikeastaan enteili sitä jo sunnuntainna.
Oikeaa käsivartta alkoi pakottamaan ja kädestä meni voimat. Pakotus siirtyi oikean puoleiseen jalkaan ja tuntui kun minulta riivittäisiin lihaksia irti. ei kiva.
Maanantai aamuna soitin töihin, etten tule, koska en ole kunnossa. LÄäkäri oli 09:40 ja sain kolme päivää sairaslomaa, mutta en kunnon selitystä mikä on, " se voi olla jännetulehdusta, tai johtua punkista tai sinua särkee tai tai tai viikon päästä sitten tietää paremmin".

Lääkäristä kotiin saavuttuani, en voinut uskoa silmiäni. Keittiö oli täynnä lasinsirpaleita, multaa, kukkasia ja vettä. Enää en tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa.
Kaunis kummilta saamani maljakko oli tuusannuuskana lattialla, samoin lasi missä oli morsiuskimppu(jonka sain häistä joissa olimme). Aloinpa sitten viimeisillä voimillani lakaisemaan imuroimaan ja luutuamaan keittiön lattiaa, ja sitten tutkimaan kisujen tassut, ettei pojilla ole siruja anturoissaan.

Viimein pääsin kellahtamaan sohvalle ja tuijottamaan televisiota ja elleniä.idolini.
Tosin nukahdin kesken kaiken, kun iski väsymys ja oli annettava periksi.
Herätessäni alkoi yskiminen, nuha ja silmien vuoto. Oloni oli aivan hirveä. Kuumekin näytti olevan tuloillaan.
Oloni oli siis todella hehkeä, paremmasta tietoakaan, ja kun lisätään tähän vielä naapurin ihana nainen joka möykkää tuolla pihalla kauhean kovaa, on ilo irti!.

Nyt makoilen sohvalla nokka tukossa ja silmät turpeessa,joka paikkaa koloattaen ja kuolen tylsyyteen viimeistään, jos en muuhun. Ellen loppui ja enää telkkaristakaan ei tule mitään.
Taidan kaivaa esiin rottatuillen ja katsoa sen nauttien päärynämehujäitä.

Siis oikein hyvää tiistain jatkoa kaikille.

niin se arki saapuu..

Tänään on lomani viimeinen päivä. masennus. olisi tässä vielä voinut vaikka viikon, tai kaksi olla lomalla ja puuhastella. Takapihalle piti tehdä jotain , mutta tuo kolme viikkoa meni niin nopeasti, eikä Latella ole ollut kun viikonloput vapaat ja silloin on aina kaikkea muuta.. niin se takapiha sitten vaan jäi. Äitini antamat 10 sametti ruusua on kaikki kuollut! hyss äidille ei kerrota, pitää kai käydä ostamassa uudet, ettei äiti pahastu,niin kun hän vielä paasasi ettei niitä saa tappaa.

Toisaaltaan masentaa kun on tuollainen sää, sataa vaan ja sataa. Makoilen kotona sohvalla töllöä tuijotellen ja tässä tarinoiden. Toivoen huomenna sää jatkuu samana niin ei harmita sitten niin paljon mennä töihin. Marraskuussa olisi sitten seuraavan kerran lomaa, 2 viikkoa. Sitä odotellessa.

Kuulostaa siltä, että pojat tekevät pahojaan jossain. Välillä on pelottavan hiljasta ja sitten kolahdus.
Ja nyt tuo nuorimmainen näyttää juoksevan pumpulipuikko suussa pitkin olohuonetta.
Tiuhti kun on oppinut avaamaan vessan peilikaapin, katoaa aina pompulat ja pumpulit,mikä rontti!

Jahha.. jos sitä keksisi jotain tekemistä. Illammalla mennään kummin kanssa uimaan, mitä se sade haittaa, mennään sitten laiturin aille uimaan niin ei kastuta ^_-

olipahan reissu vaan tulihan tehtyä<3

Aamulla 7:00 startattiin lapsosten (Nelli 4v kummilikka, Miska 9v ja Nea 7 v , Nellin sisarukset)
kanssa auto ja suunnattiin turkkusta kohti. Tuskauttavat 4 tuntia ajeltiin kokoajan kuumenevassa autossa (kiitos kesä ja automaatti-ilmastoimaton autoni) kunnes saavuimme muumiparkkiin. Vaikkakin parkkiin pääseminenkin edellytti n.20 min jonotuksen. Muumibussilla rantaan ja siitä kävellen siltaa pitkin muumeja tapaamaan.
Eipä keretty kun astua sillalta maan kamaralle kun Nelli kompuroi innostuksissaan jalkoihinsa ja pyllähti nenilleen, siitä seurauksena kyynär ja polvi auki. Hienoa!. eikun haavoja putsaamaan ja pillimehua tytön suuhun että saadaan itku pois ja hieman pilkettä silmäkulmaan.

Muumien parissa aika juoksi siivillä. 7 tuntia tuntui itsestäkin liian vähältä. Jotta varmasti tuli koko saari koluttua, ei maltettu jäädä tutkailemaan kaikkea sen tarkemmin (toisissa paikoissa tosin kävimme pariin otteeseen uudestaan). Ja olisi ollut viellä joku seikkailujen saari josta en kyllä lapsille edes maininnut sanallakaan, muumeissakin oli tarpeeksi tutkimista. Ja kun se muikkunen piti löytää...

Kaikki muut muumit ja mammat oli halittu ja pusittu ja rutisteltu viljonkkaa ja lapsia myöten, mutta yksi puuttui ja se näytti tytöille olevan hyvin tärkeää, että muikkunen on löydettävä, ei tässä muu auta!.
Pettymys alkoi valua neitosten kasvoille kun alkoi kotiinlähdön aika häämöttää. 20 minuuttia sulkemiseen.
Törmättiin nipsuun, joka ryöväsi Nellin hatun ja jäätiin sitten rupattelemaan. ONNEKSI!

Muikkunen!! Tytöt kirmasivat viimeistä päivää muikkusen perään ja pääsivät miekkosen syliin ja saatiinpa se kauan haluttu kuvakin, Miskakin suostui tähän potrettiin (muuten taisi tuo muumien halaaminen tuntua hieman nololle:D).

Oli kyllä todella mukava päivä ja ensikesänä kuulemma sitten uudestaan ja samaa reittiä että päästään siihen ihanan kivaan tunneliin , jolla pituutta oli reilut 2km. Emmekä saa unohtaa huoltaria matkalla missä oli se ihana auto mikä heilui ja keinui ja äänteli oudosti kun sille syötti euron kolikon.

noin klo.23:00 oltiin takaisin kotona. Lapsissa riitti edelleen virtaa selittää ja touhottaa isille ja äitille päivän tapahtumia. Itse olisin ollut niin valmis petiin. Edelleen jalkapohjani ovat ihan tulessa ja kipeät kävelemisestä ja riekkumisesta, ei sitä paljon keretty istuskelemaan. Silmäkulmakin alkaa mukavasti luppaamaan, joten jos sitä edes kerran suosiolla luovuttaisi ja menisi ajoissa nukkumaan. Muutenkin alettava kääntää unirytmiä normaalitasolle kun ensiviikolla palattava kolmen viikon lomalta töihin. MIHIN SE LOMA KATOSI?

Huomenna sitten äitin kehräävä karva-apina lääkäriin rokotuksiin ja korvien putsaukseen, sitten meille päivähoitoon kunnes joku hakee kotiin. Saas vaan nähdä miten mein tasmaaniantuholaiset ottaa poitsukan vastaan. Tuota parivaljakkoa kun ei niin vaan murreta, eikä joukkoon näytä mahtuvan kukaan, välillä taidan itsekkin olla poikien temmellysten tiellä.

Sini kiittää ja kumartaa syvään ja lähtee laskemaan niitä lampaita. Jos siitä mitään tulee kun nuorempi poitsukka kuorsaa vieressä ja toinen hurluttaa yksinään pitkin taloa.
Tuntemattomia ovat kissojen tiet.

sieni harharetkillä

Kiitokset Tiiulle hetimmiten, eksyi tämäkin tyllerö kokeilemaan omaa blogia.
Olenpa yrittänyt aikaisemminki yhtä jos toistakin blogia vaan ei oikein ole mikään tuntunut mieleiselle,
vaan tämä tuntuu tarpeeksi yksinkertaiselle blondinkin aivoituksille;).

Oikeastaan pitäisi olla jo nukkumassa (pikkukakkonenhan loppui jo aikoja sitten), aamulla olisi aikainen herätys ja sitten auton nokka kohti naantalia ja muumeja<3 Kummilikan ja hänen sisarusten kanssa
tehdään retki ja toivotaan että huomenna paistaisi sitten se aurinko, eikä eksyisi matkalla niinkuin miulle tänään kävi.
Hyvinkäällä parin ystävän kanssa oltiin yöpymässä ja tänään piti suunnistaa takaisin valkealaan.
Ei vaan matka meinannut ottaa tuulta purjeisiinsa. Ensin vähän tampereelle päin, sitten takaisin helsinkiin päin, hieman lähemmäs keskustaa , jos sitten vasemmalle vai oliko se oikealle. Oliko meillä edes oikea suunta. Tuusulan kyltti ja vilkku oikealle, nyt riitti tämä lahden moottoritien etsiminen, miten se voi olla niin vaikeaa! Hyvinkäältä ajaa normaalisti reilun tunnin kouvolaan, vaan nämä rämäpäät sai siihenkin kulumaan kolme tuntia ILMAN kahvitaukoja:D!! vaan onneksi meillä on tuusula, sieltä löytää aina kotiin.
miten voi ollakkin hyvinkää niin vaikeassa paikkaa. HANKKISIVAT EDES PAREMMAT OPASTEET! jos pitää päästä kouvolaan ja viitassa lukee vaan helsinki ja toisessa tampere niin mihin te menisitte?

Nyt kuitenkin turvallisesti kotona, köllöttelen poitsujen kanssa tässä sohvalla ja harkitsen tosissani nukkumaan menoa. jos sitä huomen iltana tulisi kertoilemaan teille muumiretkestä^^ '

kaunihia unia<3