olipahan reissu vaan tulihan tehtyä<3

Aamulla 7:00 startattiin lapsosten (Nelli 4v kummilikka, Miska 9v ja Nea 7 v , Nellin sisarukset)
kanssa auto ja suunnattiin turkkusta kohti. Tuskauttavat 4 tuntia ajeltiin kokoajan kuumenevassa autossa (kiitos kesä ja automaatti-ilmastoimaton autoni) kunnes saavuimme muumiparkkiin. Vaikkakin parkkiin pääseminenkin edellytti n.20 min jonotuksen. Muumibussilla rantaan ja siitä kävellen siltaa pitkin muumeja tapaamaan.
Eipä keretty kun astua sillalta maan kamaralle kun Nelli kompuroi innostuksissaan jalkoihinsa ja pyllähti nenilleen, siitä seurauksena kyynär ja polvi auki. Hienoa!. eikun haavoja putsaamaan ja pillimehua tytön suuhun että saadaan itku pois ja hieman pilkettä silmäkulmaan.

Muumien parissa aika juoksi siivillä. 7 tuntia tuntui itsestäkin liian vähältä. Jotta varmasti tuli koko saari koluttua, ei maltettu jäädä tutkailemaan kaikkea sen tarkemmin (toisissa paikoissa tosin kävimme pariin otteeseen uudestaan). Ja olisi ollut viellä joku seikkailujen saari josta en kyllä lapsille edes maininnut sanallakaan, muumeissakin oli tarpeeksi tutkimista. Ja kun se muikkunen piti löytää...

Kaikki muut muumit ja mammat oli halittu ja pusittu ja rutisteltu viljonkkaa ja lapsia myöten, mutta yksi puuttui ja se näytti tytöille olevan hyvin tärkeää, että muikkunen on löydettävä, ei tässä muu auta!.
Pettymys alkoi valua neitosten kasvoille kun alkoi kotiinlähdön aika häämöttää. 20 minuuttia sulkemiseen.
Törmättiin nipsuun, joka ryöväsi Nellin hatun ja jäätiin sitten rupattelemaan. ONNEKSI!

Muikkunen!! Tytöt kirmasivat viimeistä päivää muikkusen perään ja pääsivät miekkosen syliin ja saatiinpa se kauan haluttu kuvakin, Miskakin suostui tähän potrettiin (muuten taisi tuo muumien halaaminen tuntua hieman nololle:D).

Oli kyllä todella mukava päivä ja ensikesänä kuulemma sitten uudestaan ja samaa reittiä että päästään siihen ihanan kivaan tunneliin , jolla pituutta oli reilut 2km. Emmekä saa unohtaa huoltaria matkalla missä oli se ihana auto mikä heilui ja keinui ja äänteli oudosti kun sille syötti euron kolikon.

noin klo.23:00 oltiin takaisin kotona. Lapsissa riitti edelleen virtaa selittää ja touhottaa isille ja äitille päivän tapahtumia. Itse olisin ollut niin valmis petiin. Edelleen jalkapohjani ovat ihan tulessa ja kipeät kävelemisestä ja riekkumisesta, ei sitä paljon keretty istuskelemaan. Silmäkulmakin alkaa mukavasti luppaamaan, joten jos sitä edes kerran suosiolla luovuttaisi ja menisi ajoissa nukkumaan. Muutenkin alettava kääntää unirytmiä normaalitasolle kun ensiviikolla palattava kolmen viikon lomalta töihin. MIHIN SE LOMA KATOSI?

Huomenna sitten äitin kehräävä karva-apina lääkäriin rokotuksiin ja korvien putsaukseen, sitten meille päivähoitoon kunnes joku hakee kotiin. Saas vaan nähdä miten mein tasmaaniantuholaiset ottaa poitsukan vastaan. Tuota parivaljakkoa kun ei niin vaan murreta, eikä joukkoon näytä mahtuvan kukaan, välillä taidan itsekkin olla poikien temmellysten tiellä.

Sini kiittää ja kumartaa syvään ja lähtee laskemaan niitä lampaita. Jos siitä mitään tulee kun nuorempi poitsukka kuorsaa vieressä ja toinen hurluttaa yksinään pitkin taloa.
Tuntemattomia ovat kissojen tiet.