muumipapan muistelmat osa2

Olen nyt saanut kuukauden ajaksi töitä, ja ensimmäisen viikon vietän paikassa mikä saa tunteet pintaan.
En tosin tiedä nouseeko pintaan inho, nauru, suru vai haikeus ja ikävä. Kyseessä on siis oma rakas yläaste missä vietin kolme vuotta elämästäni. Toisaalta kyseinen aika oli vallankin hauskaa, mutta sekaanmahtui niin monen monta mutkaakin,etten tosiaam tiedä miltä kantilta vanhaa kouluani katselisi. Työ kuitenkin siellä on mukavaa, enemmin laitan ruokaa lapsokaisille,kun istuisin 6 tuntia ankeilla pulpeteilla hirveän vihreää liitutaulua tuijottaen-.-

Kuitenkin kaiho olo nousee iholle kun kävelee vaaleanvihreitä käytäviä pitkin ja muistelee vanhoja, edelleen ollappa nuori ja huolia vailla, laskisi talvisin pulkalla ja kesät kroolaisi järvessä, sellaista on elämä!

Vaan en, en todellakaan kaipaa yläaste aikoja, en niin kovin ainakaan kun ammattikoulu vuosiani.
Siitä pidin kovin, ja kun kolme vuotta koulua vierähti ja viimeinen päivä koitti niin kyllä kyyneleet vierähti
poskelle. Meillä oli todella mukava luokka ja puhallettiin aika hyvin yhteen hiileen, tultiin toimeen ja tunnit kului mitä kummemmilla päähän pistoilla. Harmillisesti emme koskaan sopineet mistään luokkakokouksista, mutta jos sitä kehittelisi tässä itse jotain joskus ja kutsuisi vanhat naamat koolle.
Ammattikoulusta matkaani sain mahtavan todistuksen lisäksi vielä mahtavampia ystäviä ja kahden kanssa pidän edelleen yhtä hyvin tiiviisti. Toinen asuu oikeastaan naapurissani (hyvä niin, on naispuolisia kavereitakin sitten tarvittaessa kun alkaa nuo kaksilahkeiset riupomaan) ja toisen synttärikemuille olen tulevana viikonloppuna menossa hyvinkäälle, siitä sitten lisemmin kun sen ajankohta on.