Kissamaista keimailua osa2.

Koska minua ei nyt nukkumatti suosi ollenkaan vapaapäivinäni ja heräsin jo puoli8 aikaan, on minulla kivasti aikaa kirjotella tännekkin taaseen jotain miekkosen ollessa töissä. Kone on täysin yksinomaan minun.

Ja heti palataan eiliseen päivään, ajatukset kun tuntuvat siellä niin kovin pörräilevän,Tiuhti raasukin on saanut omansa mamman sekoillessa kissatouhuillaan

Selvästi näyttelyainesta...

 Tosin Tiuhti mahtoi olla eri mieltä riiputuksesta..

Näytillä oli siis vaikka mitä rotuja

•  Ragdoll
• Maine coon
• Norjalainen metsäkissa
• Pyhä birma
• Bengali
• Venäjän sininen
• Devon rex
• Persialainen
• ja iki-ihanat maatiaiskisut

Ennestään jollain tavalla miulle tuttuja kisuja tosiaan on nuo kaikki, mukaan lukematta maine coonia ja devon rexiä. Maine coonista turinoinkin jo tovin joten keskitynkin uusimpaan tuttavuuteeni devoniin.

Koskaan, siis en koskaan ole pitänyt tällaisen näköisistä kissoista, niiltähän puuttuu se ihanan pehmoinen
ja pörröinen turkki.. vaan puuttuuko kuitenkaan. Ensireaktioni oli että rottahan tuo on, ei sitä koolla ole pilattu puolivuotiasta kissaa. Säälittävän kokoinen alienin näköinen ripakinttu.
Kuitenkin jokin tässä kissassa viehätti, suurtakin suuremmat korvat ja pyöreät silmät, ja toisaalta ruipelo ruumiinrakennekkin sai hymyn poskilleni, liiankin hellyyttävä kissa.
Lapset saivat luvan silittää pikkuista ja olihan minunkin saatava koskettaa tuota outoa otusta, mikä niin kovasti meinasi vallata sydämeni. Ja apua! tuo kissahan oli kuin samettia, miten pehmoinen se olikaan, pakko sitä oli vaan käydä ihastelemassa ja silittelemässä aina vaan uudestaan. Niin ja ne viikset<3 sentin pituiset ja säkkärällään, kissa oli kun olisi karvat ja viikset krepattuna. AIVAN IHANA! mielikuvani tästä kissasta on täysin muuttunut. - ei ole kissaa karvoihin katsominen-

Vaikka sunnuntai oli ihana viettää kissoja pällistellen, niin pieni paikka ja huono ilmanvaihto teki minulle tepposensa ja mukaani sain vain päänsäryn. Onneksi kuitenkin helpotti kun kotona sai ruokaa nassuun, ja ruokaa taisi odottaa jotkin muutkin kun vain minä. Kolme nälkäistä poitsua suorastaan roikkui jaloissani ja huusivat kilpaa. Murkinaa siis kaikille ja sohvalle nurin television äärelle.

                                  Ville ja Nea hellittelemässä bengalin vauvvoja                                                
            


Täytyy viellä loppuun laittaa kuva meidän omista kirpuista, onneksi on kolme kisua joista Tiuhti on ADHD, niin helpottaa hiaman tätä mieletöntä kissakuumetta. Mutta se on varmaa että seuraavat kotikisunäyttelyt kun tulee ni me ollaan siellä Tiuhtin kanssa varpisti.