ja tätä ja tätä ja tätä

Omaksi iloksenihan tätä kirjottelen, mutta silti tuntuu jotenkin että sivusto kaipaisi uudistusta. Jotakin kaipaa nyt tämä, kun en itsekkään oikein otetta saa-.-  ei tosin sillä, olen yleensäkin todella huono tarttumaan yhtään mihinkään ns. ylimääräiseen asiaan. Nytkin tuntuu, että tekemistä olisi vaikka kuinka tämän muuton takia ja silti vain istun tässä ja ihmettelen. (Lähinnä odottelen, että tuo miekkonen nostaisi takamuksensa sohvasta, jotta päästäisiin kauppaan.. ruokaaa).
Koti on kuin lähtevä laiva tällähetkellä, mutta siltikin aijon tänään vaan olla! pyhitän itselleni lepopäivän ja pelailen carcassonea! ah, tuo niin ihana ranskalainen peli. Miten siihen ei voi kyllästyä, koko viime talvikin hurahti carcassonnen parissa. SUOSITTELEN.

Palatakseni tähän blogiin, olen miettinyt, että teenkö tästä pelkästään ns. ruokablogin, vai enemmän eläinaiheisen.
vai kaikkea mukavasti sekaisin, kuitenkin pysyen tasapainossa. Tavoite kuitenkin olisi kirjoittaa tänne edes kerta viikkoon. Päivän asuja sun muuta liibalaabaa tuskin koskaan tullaan näkemään, sillä yleensä minulla on päällä vaan löysät housut ja kulahtanut paita. Kun ravaa työpaikan ja kodin välillä niin ei hirveästi jaksa kiinnostaa mitä sitä päällään on, kunhan on mukavaa ja lämmintä. Lauri tosin vinkuu minu kollarihousuista! kuulemma ovat aikansa jo eläneet, tiedä sitten, itse ainakin tunnen oloni mukavaksi. Varmaan kaipaa naisellisempaa eukkoa itselleen, jos ryhdistäydyn silläkin saralla.

Enpä tiedä, paljon mietittävää vailla vastauksia. Lähdenkin tästä tekemään jotain mitä osaan, eli ruokaa.
palailen astialle kunhan saan inspiraatiota:D

mietiskelyä

Unohduksiin on vajonnut tämäkin sivusto. Kiire on ollut kauhia, on tapahtunut ihan hirmusti ja aika vaan viilettää. Nyt odottelen että kello ripsahtaa 09:30, että voin lähteä viemään kummityttöä lääkäriin, joten tässä on hetki aikaa henkäistä ja miettiä viimeaikojen tapahtumia.


Elikkäs siis.. pitkään oltiin Laten kanssa mietitty muuttoa pois valkealasta, minullakin vakituinen työpaikka kuusaalla ja Laurilla työt kouvolassa, turhaa sitä valkealassa asustaa. Kiire meillä ei ollut, joten asuntojen etsimiselle ei uhrattu aikaa, vaan kaiken muun elämisen ohella silmäiltiin tarjontaa.
Omaa ei ollutkaan tarkoitus vielä ostaa, vaan hieman isompi vuokra-asunto, ja sehän löytyi. aika unelma.

Unelmissakin tosin on miinuksensa ja tässäkin niitä löytyy, ja suurin niistä on KERROSTALO, minä kun joskus kovaan ääneen uhkuin että kerrostaloon ei tätä tyttöä niin vaan raahata! mutta asunnon koko, malli ja sijainti puhuivat asunnon eduksi. Lisää plussaa tuo ettei meillä ole lainkaan seinänaapureita! ulkoseinää löytyy kolmisen kipaletta ja sitten rappukäytävä! passaa siis. Talo on myös rakennettu 50-luvulla, silloin kun miehet oli rautaa, laivat puuta ja talot kunnon paksua kiveä! ei mitään korttitaloa joka kaatuu ensimmäisen asta-tuulen alla. Ja ikkunalaudat, paratiisi meidän kissoille. Pojat kun niin ahnaasti valloittivat valkealan kodissa keittiöjakkaran ja ruokapöydän lintujen tarkkailuja varten.
Nyt me saadaan ruokapöytä takaisin siihen käyttöön, mihin se kuuluukin.

Asunto oli mielettömän karmeassa kunnossa ensimmäisellä katselukerralla, lattia oli revennyttä muovimattoa, seinillä repsotti 50-luvun aikaiset tapetit ja kattomaali ropisi. Ainoa uusi ja ehjä asia oli ikkunat, mitä kyseiseen kerrostaloon juuri asennettiin.

Onneksi asunto oli menossa remonttiin. ja hyvähän tästä tuli. Ihana laminaatti lattia, kattomaalit korjattu, haisevat tapetit kadonneet ja tilalla tasainen maalipinta. Itse pääsin vaikuttamaan väreihin, ja vaikka itse sanoninkin, hyvät värit olen valinnut.

Eilen sitten luovutin vanhan asunnon avaimet kouvolan kaupungille, ajallaan. ONNEKSI. En olisi enää kauaa jaksanutkaan tätä rumbaaa. töitä ja kahden asunnon välillä ravaamista, kaksi rankkaa viikkoa sai riittää.
Nykyinen koti on vielä ihan rempallaan, mutta kyllä täällä jo asua voi ja laatikkovuori hupenee päivä päivältä.
miiiii laik!!!

"Päästäkseen jonnekin, on ensin haluttava mennä ja sitten päätettävä mennä.

Loppu on pelkkää käytännön järjestelyä."

mummo

Aamulla olisi herätys töihin, mutta nukkumatti ei ole vielä tullut meidän kotiovelle. Unihiekkaa odotellessa lueskelin muiden blogeja, ja törmäsin aiheeseen kuolema. Luin koko kirjoituksen vaikka tiesin, että aihe on minulle edelleen hirvittävän kova pala. Minulle tärkein ihminen, paras ystäväni, mummo, sai siivet selkäänsä jo yli viisi vuotta sitten. Haudalla käyminen vihloo edelleen sydäntä ja kyyneleet vierivät poskille. On niin kova ikävä.
Mummo lähti niin varoittamatta ja kaiken tämän viisi vuotta olen katunut kovin viimeisintä näkemistämme,mummon lähtiessä kotiin halaus jäi antamatta. Kului viikko ja mummo joutui sairaalaan.
Yöllä sairaalassa kynttilän palaessa, silitin mummon poskea ja sanoin että rakastan ikuisesti, mutta se iloa ja lämpöä täynnä oleva halaus oli ja on aina antamatta. Ehkä ikävä joskus helpottaa, tai sitten ei. Liian rakas ihminen lakkasi olemasta, liian tärkeä ihminen katosi elämästä. Mummo, minun on edelleen ikävä<3

 matkalla haudalle, ville-serkun kanssa<3

mummo elää edelleen, meissä, sydämissämme<3

 <3

Hiljaa iltasella, muistelen sinua taas, muistan kuinka nauroit, sait pimeänkin loistamaan. Muistan kuinka kauan minä kanssasi olla sain, säilyy sinusta aina muisto parhain. Pitkä on aika, olla erossa sinusta, sinun mukanasi kuoli puolet minusta. Sinun rakkautesi antoi voimia jatkaa, pitkää matkaa.
Kulje sinä mukanani muistoina tuhansina, lohduta hetkinä vaikeina. Anna minun tuntea läsnäolosi taas, anna minun jaksaa, sinusta voimaa saan. Unohda en milloinkaan, sinua rakkainpain.

<3

 Oltiin RUOKAostoksilla kuulkaas, ja eksyttiin ihan vääriin kauppohin.

Omistan jo nyt ihan liian monta taulua, mutta aina mahtuu sekaan yksi lisää-.-

Ja tämä uusi rakkaus on jopa 160cm leviä, joten vie makkarin seinältä kolmen taulun paikan, täytynee siis etsiä orkkideoilleni uusi seinä tai hyllyttää ne hetkellisesti. 

sadetta mä kuuntelen..

Ilmat ovat olleet hyvin suotuisat itsensä grillaamiselle, niin ei ole kyennyt ajattelemaan muuta kuin hellettä, aurinkoa ja rusketusta. Nyt kuitenkin luontoäidillä on suuria murheita ja kyyneliä tipahtelee maahan vuorokauden ympäri. Se ken on äidin suututtanut, voisi pian lepytellä murheellisen, että saataisiin aurinko takaisin. Koko kesää en aijo tällaista katsella. Palelee ja on hyvin märkää, ja mikä pahinta, kastemadot ovat valloittaneet kaiken. Niitä on jokapuolella ja kylmät väreet nousevat pintaan jo silkasta ajatuksesta.

Tosiaan Jyväskylässä tuli pyörähdettyä ja reissu oli erittäin antoisa ja vallan onnistunut, kiitos siitä ihanille naisille. Nyt vaan kauhea ikävä ja inhotus kun tietää, että välimatka on minulle suuri este. En vain osaa ottaa itseäni tarpeeksi usein niskasta kiinni, vaikka pitäisi. Kun kuitenkaan osa tyttösistä ei asu järkyttävän matkan päässä, ja siltikin minulle jo Mikkeli on turhan kaukana. Nyt täytyy ryhdistäytyä minun. (mutta jos sitä seuraavat tärskyt saa tuulta siipiensä alle, niin ei tässä ole kauaakaan kun nähdään taas ).

Viikonloppuna tuli tsekattua suuresti hehkutettu ja mielettömäksi elokuvaksi puhuttu Avatar, vaan eipä sen erikoisemmin lämmittänyt minua, siinä missä toiset elokuvat ylipääntänsä. En kokenut kyseistä elokuvaa maata mullistavana ja ennalta arvattava juonikin oli jo niiin nähty. Elokuvan toteutus muuten saa pointsit kotiin, silmä lepäsi mahtavissa grafiikoissa täysin ja lumouduin, siinä on onnistuttu. Ja tiedän että kyseinen elokuva tullaan pilaaman lopullisesti avatar 2, jonka juoni on edeltäjäänsä arvattavampi. Kuitenkin elokuva tulee pääsemään dvd-kokoelmaani (joka ei todellakaan ole mikään laadukas ainakaan Laurin mielestä).

Ja koska kuvani eivät halua siirtyä koneelle, että voisin laittaa niitä viimein tänne niin täytyy minun mennä tekemään tästä jotain muuta yhtä järkevää. pyykit odottaa

oma rakas huumorintajuni...

.. ja kone joka silkasta kiusasta vittuilee nyt minulle. Sillä istuminen tekee nyt kipiää.

 tässä kaikki tänään. Kunhan persaus kestää istua viisi minuuttia kauemmin niin yritän kyhäillä tännekkin jotain.
Viimeistään kuitenkin puolenkuun vaiheilla kunhan on "leski"treffit saatu KUNNIALLA päätökseen <3 odotusta vielä hetki... öitä

odotuksia

Olen nakellut takapihalla viimisiä lumia pitkin pihaa, että sulaisi sitten nopeammin ja pääsisin laittamaan "terassin" kesäkuntoon. Suunnitelmissa oli avata oikeasti se grillikausi viikonloppuna, mutta säämies aikoo estää suunnitelmani lupaamalla muka lunta 10senttiä jopa tänne etelään! missä on vika. Koko talviaika oli pitkä, kylmä ja liian luminen minun makuun. Kyllä, talvella pitää olla hieman pakkasta ja lunta niin että maa on valkoinen, mutta tämän talven lumimäärä yritti minunkin rajani. Auto ei halunnut mennä minne minä halusin ja jalkaparkanikaan eivät nauttineet umpihangessa töihin tarpomisesta. Ei sitä töissä jaksanut enään mitään tehdä kun jalat sai kyytiä jo työmatkalla. Nyt on lunta enään vain siellä minne aurinko ei paista ja lumiaurojen kolaamissa kinoksissa missä ikilumi taitaa olla viellä heinäkuussakin.
Talven pituudesta, lumisuudesta ja kylmyydestä päätellen odotan intiaanikesää ja senkin odotuksen säämies tuhosi ennnustuksillaan, MITEN NIIN HEINÄKUU ON SATEINEN? silloin pitää olla kesä kauneimmillaan ja aurinkoa niin, että saan rusketuksen iholle, vähintään kun olisi ulkomailla käynyt. Täytyy siis ottaa solarium kortti käyttöön, jos tuo aurinko ei suvaitse minulle säteitään suoda.

Huomenna kuitenkin luvassa kesän leikkimistä. Kroketti <3 haittaneeko nuo parit lumikasat meitä? eii! etsitään ne pallerot sieltä lumesta ja jatketaan pelailua, tätäkin olen odottanut koko himputin talven.

TULE KESÄ TULE JA TUO LÄMPÖ JA AURINKO MUKANASI!

enemmän kuin kuumaa ja aurinkoista kesää, odotan kuitenkin ensi kuuhun merkittyä Jyväskylän reissua.
Itse tosin olin menossa ihan mäkeen, joensuuhun.. melkein sama asia. Treffaan siellä ihanat naiset, naiset joista osaa en ole nähnyt kuin paristi tai en kertaakaan. Silti nämä naiset tuntuvat läheisimmille kuin ihmiset joita oikeasti näen viikottain. Miten ihminen, jonka kanssa pidät yhteyttä vain tietokoneen tai puhelimen välityksellä, voi olla itselleen niin rakas. Ärsyharmitusta lisää, että osa näistä ihanista naisista asuu aivan luvattoman kaukana, ettei näkemiselle anneta edes kunnon mahdollisuutta. Nyt kuitenkin viisaat päämme yhteen löimme ja matkustamme Jyväskylään treffailemaan viikonlopuksi (lue yksi yö) ja ainakin minä aijon nauttia täysinrinnoin ihanasta seurasta ja viikonlopusta ilman läpikoluttuja maisemia. Täytyy jostain varastaa navi mukaan, etten oikeasti aja joensuuhun ja ihmettele siellä Hannan kanssa, että missäs muut neitoset luuraavat:D Tai ainakin toivon, että Hanna toimii minulle oppaana<3 Miksi tämäkin ei voi olla nyt vaan vasta 15 päivä  ensi kuuta.

mijau

Aikaa tuhlatessa (odottelen että kone pesee kasan pyyhkeitä ja saan ne kuivumaan) tutkailin tietokonetta

ja löysin Viuhti herrastamme luttanaputtana kuvan, ja välttämättä halusin sen jakaa  teidän kaikkien kesken.

Viuhti poikamme on jo melkein kaksi vuotias leikattu poikakisu, aika rientää kuin siivillä.

Muistan kun hain pikkukarvakerän kotiin. Edellinen kissani Casper oli viikkoa aikasemmin lähetetty kissojen taivaaseen, ja ajattelin ensin että uutta kissaa en ota ennenkuin olen muuttanut pois kotoa.

Äitini kuitenkin soitti minulle töihin ja äidin sanoja lainaten puhelu meni kutakuinkin näin

äiti: moi, kuule jaana sano että utissa olis kisunpoikia vailla kotia, kuulemma niissä on angoraaki. mut mie sanoin jaanalle et ei me ainakaa nyt kissaa oteta. Aattelin vaa siulle soittaa.

mie: no mitä hittoja sie miulle sitte ilmoot et on kissoja jos niitä ei kuitenkaa oteta, oisit jättän kertomati.

äiti: niin.. no jos joku haluis kissan.

lopetettiin puhelu ja mie siinä pöytiä pyyhkiessäni sekosin täysin ja soitin äitille ilmottaakseni, että koska se kissoja mulle mainosti ni minä menen sieltä omani hakemaan, vien sen sitten mennessäni kun muutan.

Niin sitten suunnistin Uttiin kissanpoikaa hakemaan silloisen ystäväni kanssa ja rakastuin heti tähän karvapalloon. Muut kissat juoksentelivat karkuun, olivat osin villiintyneet. Vain tämä jäi syömään eikä välittänyt meistä mitään.Ensin mies siellä sanoin että tämä kissa jäisi heille, on kuulemma ihan heidän poikansa.

No ei se mitään, siellä oli toinen aivan samanvärinen kisuli, poika sekin. Puolen tunnin pyydystyksen jälkeen kisu oli häkissä ja aloimme pyydystää ystäväni kissaa, hän kun sen puolen tunnin aikana tajusi haluavansa itse yhden sulokkuuksista. Saimme toisenkin kisun kiinni ja häkkiin laittaessa minun kissani pääsi karkuun, emmekä todellakaan saaneet sitä uudelleen nalkkiin. Olin siis jäämässä ilman kissaa !!! Hetken emmittyään mies sanoi että saisin ottaa aikasemmin puhutun kissan, olihan se saamassa hyvän ja rakastavan kodin, niinpä siis kaappasin karvakerän kainaloon ennenkuin mies muuttaisi mielensä, ja niin meille tuli Viuhti. Hetkeäkään en ole katunut että otin uuden kissan niin nopeasti, vaikka cassu olikin minulle hyvin rakas.

Viuhti on sellainen kielimies <3

Keväällä 2009 muutettiin sitten kimppaan miun Laurin kanssa ja sain ihan oikeasti taistella porukoilla siitä että otanko Viuhtin mukaan, vai jääkö se porukoille. Viuhtiin kun rakastuvat kaikki, pidin kuitenkin pääni ja ukko lähti meidän mataan valkealaan. Silloin olimme kumpainenkin vielä oikeasti töissä ja viuhti oli aika paljon yksin, kaveria kaipaili selvästi. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään puhetta toisesta kissasta.

Kahvitellessani Tean kanssa, ilmoitti hän että heillä olisi taas kisuja tarjolla (cassukin oli heiltä haettu) ja muuta ei tarvinnutkaan sanoa, auto kohti Tean kotia ja kisu kainaloon. Matkalla kotiin soitin Laurille, että perheenlisäystä tulossa, ja Lauri ei ollut ei sitten yhtään innostunut ideasta. Innostusta vähensi se, että kotiin saapuessamme kissa oli paskonut itsensä päälle ja ensimmäisenä mentiin pesulle. Larppa katsahti kissan ja totesi että semmosen paskakasan sitten toit. Ja paskakasa tästä kissasta on tullutkin, jos hiekkalaatikko on liian likainen TAI liian puhdas, poika paskoo laatikon viereen! niin viisas kissa on meidän Tiuhtiksi ristitty hopeanharmaa poitsukkamme. Kuitenkin pikkuhiljaa Tiuhti kaivoi tiensä myös Laurin sydämeen ja hyvin tultiin toimeen kaikki. Ainoa että viisas kissamme oppi avaamaan oven kuin oven ja näyttää olevan hiaman ADHD luontoinen liiankin vilkas kissa, silti minulle ehkä rakkain karvapallo ikinä.

 Vierähtikin puolisen vuotta ihan kivasti ja tuli syksy. Kolmesta kissasta olen aina haaveillut. Lauri tosin ei, hänen mielestään kaksikin on liikaa, mutta puolessa vuodessa tottui kuitenkin kahteen poikaamme, kolmannelle oli kuitenkin vastauksena jyrkkä ei. Luovuin jo toivosta kunnes huomasin varaavani kissanpentua ilman lupaa ja jälkeenpäin ilmoitin taas, että ei sitä enää voi perua kun on maksettukkin jo (ja nyt voin tunnustaa että ei sitä kyllä silloin viellä ollu maksettu, sori nyt vaan).

 

Marraskuussa suuntasimme ristiretkille ja noudimme pitkänmatkan päästä meille pienen valkoisen kerän, poitsu on paperiton ragdoll, eli ihan kotikissa vaan. Nimeksi piti tulla ensin hattiwatti ja muumi ja niisku, mutta kun Tiuhtin ja Viuhtin nimetkin ovat väärinpäin ristimme killin Möröksi, värikoodit kunniaan. 

Jälkeenpäin ajatellen nimeksi olisi sopinut paremmin Haisuli, sillä tuo kissa jos kuka piereskelee kuin iso mies konsanaan.

Tämä kissa on taistellut pisimmän tien oikeastaan meidän kummankin sydämiin. Vaikka Mörkö on päällepäin hyvin herttainen tapaus, oli pentuvaihe kaikista hankalin, selvä merkki siitä siis että ei enenmää kissoja.

Mörkö teki kaikki pahat mitä aikaisemmat kissat eivät olleet edes keksineet, kakkaili itsensä päälle ja varasti muiden poikien ruuat.hyi hyi. Kuitenkin kun nyt ollaan kasvettu aikaspaljon, isompi on jo kun vanhemmat pojat, niin kuri ja järjestys ovat viimein iskeneet Mörön tajuntaan, ja osataan me jo kakalla käydä myös hienosti, harvoin saa enäää jalkoja pestä jälkeenpäin.

Pahanteosta sen verran vielä, että ei se meillä ole loppunut , eikä varmaan koskaan lopukkaan. kolme kissaa kun lyö viisaat päänsä yhteen niin tietäähän sen. Vanhin kissa yllyttää ja nämä kaksi tyhmää tekee yhdessä jekkuja isäntäväelle, on se ihana tulla kotiin töistä väsyneenä kun vastassa on valkoista mujua täynnä oleva koti, vessapaperilla on ihana leikkiä.
siivouspäivä ja mörkö päätti että matto jää tähän

Kolmikko tulee erittäin hyvin toimeen keskenään ja tähän porukkaan ei enää muita hyväksytäkkään.

Äitini kissa Valto oli meillä hoidossa, ja meidän pojat oli ihan sekaisin. Viuhti (äidin pikku enkeli) joka hermostui niin uudesta kissasta,että hyökkäsi kynsin hampain Valto raukan kimppuun. Mutta musta on aika pelottava väri, kukas sellaista nyt ei pelkäisi....

ei meillä oikeasti sitten kissoja kiusata ja pueta nuken vaatteisiin, joskus vaan täytyy nauraa toisen kustannuksella.

Koska en muutenkaan ymmärrä vaatteita eläimillä, paitsi talvella kun on kylmä.ja kyseinen kolttu oli Valton päällä ehkä 3min.

viikonloppu

Niinkun lupasin, kirjotan lauantaisista tapahtumista. Itse juhlimiseen taidan keskittyä hieman vähemmän, johtuen
että lauma humalaisia naisia baarissa ei välttämättä ole mainioin jutun aihe, ja saako siitä tuon enempää
oikeastaan irtikää?

Lauantai aamusella riivin itseni taas luvattoman aikaisen pedistä ylös ja katselin piirretyt kaikilta kanavilta läpi. Siivoilin viellä kotosalla vessan ja keittiön altaat kuntoon, suihkuilin itse ja sitten suunnistelin Hanskin tykö ja starttasimme auton kohti Hyvinkäätä jotakuinkin yhdentoista aikaan. Eli oli aika reipas ollut eikös.

Kaappasimme synttärisankarin perillä kyytiin ja kohdistimme matkamme prismaan ja muutamaan vaatekauppaan, niiin ja alkoon.. Seppälästä ostin Tealle lahjaksi kasvopyyhkeen, sellaisen joka on ensin kuin paperia ja veteen upotettuna turpoaa ja löytää pyyhkeen olemuksen. Että ne on kivoja.

En oikein harrasta näitä kynsilakkajuttuja, johtuen että kynteni ovat suorastaan ihan paskat. Liuskottuu heti ja lohkeilee usein. Ja työni takia minulla ei lakkaa saa ollakkaan. Seppälässä kuitenkin oli lakka joka myi itsensä minulle hetkeäkään miettimättä. Wild and Crazy:n neon keltainen AIVAN ihana lakka, eikä maksanut kun hurjat 3euroa, ei siis paha minun budjettiini.

en ole myöskään mestari lakkaamaan.

Tealla sitten lössähdimme Hanskin kanssa sohvalle tuijottamaan Twilight New moon ja ai kun mie taas

tykkäsin ja samalla inhosin koko elokuvaa. Liian pirullinen juoni, osin ennalta arvattava ja kuitenkin mukaansa tempaava tarina ja erittäin inhottavat päätökset, jatko-osaa taas odotellessa, onneksi kohta on kesä.

Ja tähänkin elokuvasarjaan jäin koukkuun ihan vasta, en ollut hulluna Edwardiin, enkä oikeastaan tiennyt hittojakaan koko elokuvasta. Ystäväni kuitenkin jaksoi ylistää kyseistä kirjasarjaa, ja hommattuaan ensimmäisen osan elokuvana lainasin sen ja sorruin, siltä istumalta. Kirjoihin en ole vielä kajonnut, koska tiedän että ahmin ne kuitenkin muutamaan päivään ja sekoan ennenkun kirjat on luettu loppuun. Odotan siis, että minulla on pyhittää aikaa ainoastaan kirjoille.

Vuorossa oli hiusten laitto. Hanski on kouvolan paras parturi-kampaaja (tiettykkin on) ja sain sitten suostuteltua laittamaan miun tukkanikin illaksi jotenkin uudella tavalla. ja uudella tavalla se laitettiinkin.

Oikeastihan tukkani on liukas ja en saa sitä koskaan mitenkään kivasti, aina roikkuu vaan päänahkaa pitkin huishais olemattomasti. Hanski laittoi tukkaani sitten hieman volyymiä.

Ensin käkerrettiin suoristusraudalla.

 Sitten hieman tupeerattuun ylöspäin ja viskottiin

hiuslakkaa.

En muistanut ottaa erillistä kuvaa enää

valmiista tukasta, mutta ihana siitä tuli.

Leijonanharja ja sen loitsija

muumipapan muistelmat osa2

Olen nyt saanut kuukauden ajaksi töitä, ja ensimmäisen viikon vietän paikassa mikä saa tunteet pintaan.
En tosin tiedä nouseeko pintaan inho, nauru, suru vai haikeus ja ikävä. Kyseessä on siis oma rakas yläaste missä vietin kolme vuotta elämästäni. Toisaalta kyseinen aika oli vallankin hauskaa, mutta sekaanmahtui niin monen monta mutkaakin,etten tosiaam tiedä miltä kantilta vanhaa kouluani katselisi. Työ kuitenkin siellä on mukavaa, enemmin laitan ruokaa lapsokaisille,kun istuisin 6 tuntia ankeilla pulpeteilla hirveän vihreää liitutaulua tuijottaen-.-

Kuitenkin kaiho olo nousee iholle kun kävelee vaaleanvihreitä käytäviä pitkin ja muistelee vanhoja, edelleen ollappa nuori ja huolia vailla, laskisi talvisin pulkalla ja kesät kroolaisi järvessä, sellaista on elämä!

Vaan en, en todellakaan kaipaa yläaste aikoja, en niin kovin ainakaan kun ammattikoulu vuosiani.
Siitä pidin kovin, ja kun kolme vuotta koulua vierähti ja viimeinen päivä koitti niin kyllä kyyneleet vierähti
poskelle. Meillä oli todella mukava luokka ja puhallettiin aika hyvin yhteen hiileen, tultiin toimeen ja tunnit kului mitä kummemmilla päähän pistoilla. Harmillisesti emme koskaan sopineet mistään luokkakokouksista, mutta jos sitä kehittelisi tässä itse jotain joskus ja kutsuisi vanhat naamat koolle.
Ammattikoulusta matkaani sain mahtavan todistuksen lisäksi vielä mahtavampia ystäviä ja kahden kanssa pidän edelleen yhtä hyvin tiiviisti. Toinen asuu oikeastaan naapurissani (hyvä niin, on naispuolisia kavereitakin sitten tarvittaessa kun alkaa nuo kaksilahkeiset riupomaan) ja toisen synttärikemuille olen tulevana viikonloppuna menossa hyvinkäälle, siitä sitten lisemmin kun sen ajankohta on.

muumipapan muistelmat.

Tässä aikanikuluksi katselin vanhoja valokuvia, niin päätti sitten iskeä muutamaan asiaan ihan hillitön
kaipaus. Pari kesää, tarkensimmin ajatelle, vuonna 2005 (eli ihan hirmuisen kauan sitten) isi vei minut ja ystäväni ranskaan reiluksi viikoksi lomailemaan, mikä unelmien täyttymys. Hyvä ystävä mukana ja oi mikä unelma maa. Eiffel torni, riemukaari ja notre dame<3 oi ja suurempi kaipaus. Pakko päästä uudemman kerran,jos nyt vaikka sinne disney landiin pääsisi. Reissu oli aivan upea ja sääkin suosi meitä.

Ja kun säästä puhutaan lisäkaipuuta minulle aiheuttaa menneet kesät, huoleton nuoruus.
Kun asui vielä äidin helmoissa eikä ollut huolta mistään, tai no ne pojat taisi huolettaa aina;) .
Ja löysin sitten kesäkuvan mistä tykkään itse kovinkin paljon, ja siinä miullakin on viellä vaalea hiaman pitempi
hiuspehko päässä. Tosin tykkään kovasti tästä uudesta väristä ja uudesta mallista, vaan silti mietin että miksi ihmeessä koskaan ikinä menin leikkuuttamaan kauniin pitkän alaselkään asti ulottuvan tukkani.
Ja miksi ihmeessä ei lumet voisi jo sulaa ja tulla intiaanikesä, että pääsisi edes ruskettamaan kalman kalpeaa ihoaan.

 Haavemaassa aika rientää siivillä ja on aika palata arkeen ja siihen todellisuuteen, että tuo kello ihan oikeasti näyttää uniaikaa. Ja unta onkin saatava, että jaksaa töitä tehdä. Jos sitä olisikin lapsi taas.

***

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,

niin Nukku-Matti nousee, ja ovehen hiljaa lyö.

On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,

se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen uninen vyö

ja unista jäätelönpalaa se pienillä hampailla syö.

Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:

surrur surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan,

ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan,

ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.

Surrur surrur ja sinne on sinien, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä, ja metsässä kultainen puu,

ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.

Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,

Se laulaa unisen laulun, lala lallala lallallaa.

Kissamaista keimailua osa2.

Koska minua ei nyt nukkumatti suosi ollenkaan vapaapäivinäni ja heräsin jo puoli8 aikaan, on minulla kivasti aikaa kirjotella tännekkin taaseen jotain miekkosen ollessa töissä. Kone on täysin yksinomaan minun.

Ja heti palataan eiliseen päivään, ajatukset kun tuntuvat siellä niin kovin pörräilevän,Tiuhti raasukin on saanut omansa mamman sekoillessa kissatouhuillaan

Selvästi näyttelyainesta...

 Tosin Tiuhti mahtoi olla eri mieltä riiputuksesta..

Näytillä oli siis vaikka mitä rotuja

•  Ragdoll
• Maine coon
• Norjalainen metsäkissa
• Pyhä birma
• Bengali
• Venäjän sininen
• Devon rex
• Persialainen
• ja iki-ihanat maatiaiskisut

Ennestään jollain tavalla miulle tuttuja kisuja tosiaan on nuo kaikki, mukaan lukematta maine coonia ja devon rexiä. Maine coonista turinoinkin jo tovin joten keskitynkin uusimpaan tuttavuuteeni devoniin.

Koskaan, siis en koskaan ole pitänyt tällaisen näköisistä kissoista, niiltähän puuttuu se ihanan pehmoinen
ja pörröinen turkki.. vaan puuttuuko kuitenkaan. Ensireaktioni oli että rottahan tuo on, ei sitä koolla ole pilattu puolivuotiasta kissaa. Säälittävän kokoinen alienin näköinen ripakinttu.
Kuitenkin jokin tässä kissassa viehätti, suurtakin suuremmat korvat ja pyöreät silmät, ja toisaalta ruipelo ruumiinrakennekkin sai hymyn poskilleni, liiankin hellyyttävä kissa.
Lapset saivat luvan silittää pikkuista ja olihan minunkin saatava koskettaa tuota outoa otusta, mikä niin kovasti meinasi vallata sydämeni. Ja apua! tuo kissahan oli kuin samettia, miten pehmoinen se olikaan, pakko sitä oli vaan käydä ihastelemassa ja silittelemässä aina vaan uudestaan. Niin ja ne viikset<3 sentin pituiset ja säkkärällään, kissa oli kun olisi karvat ja viikset krepattuna. AIVAN IHANA! mielikuvani tästä kissasta on täysin muuttunut. - ei ole kissaa karvoihin katsominen-

Vaikka sunnuntai oli ihana viettää kissoja pällistellen, niin pieni paikka ja huono ilmanvaihto teki minulle tepposensa ja mukaani sain vain päänsäryn. Onneksi kuitenkin helpotti kun kotona sai ruokaa nassuun, ja ruokaa taisi odottaa jotkin muutkin kun vain minä. Kolme nälkäistä poitsua suorastaan roikkui jaloissani ja huusivat kilpaa. Murkinaa siis kaikille ja sohvalle nurin television äärelle.

                                  Ville ja Nea hellittelemässä bengalin vauvvoja                                                
            


Täytyy viellä loppuun laittaa kuva meidän omista kirpuista, onneksi on kolme kisua joista Tiuhti on ADHD, niin helpottaa hiaman tätä mieletöntä kissakuumetta. Mutta se on varmaa että seuraavat kotikisunäyttelyt kun tulee ni me ollaan siellä Tiuhtin kanssa varpisti.

Kissamaista keimailua osa1.

Tänään olikin erikoisen mukava sunnuntai.
Herätys oli yhdeksän aikaan aamusella (mikä on kyllä vapaapäivinä aivan liian aikaisin minulle).
Kymmenen aikaan suuntasin autoni keulan kohti kummityttöni kotia, matkaa toki on niin hurjan paljon kun n.500m (laiska en tietekään ole). Aamukahvit nautittuani kaappasin Nellin ja siskonsa Nean matkaani ja jatkoimme huristelua kohti Kouvolan meksikoa, sinne olikin jo oikeasti liian pitkä matka jalkaisin kulkea.

On sitä lunta hei täälläkin muuten

Meksikossa oli siis suomen ragdoll ystävät yhdistyksen jokavuotinen kissanäyttely.

Näytellyssä ei kuitenkaan ollut ainoasaan pelkästään näitä "räsynukkeja" vaan mukaan oli mahtunut vallan sydämeni varastaneita rotuja monia. 11-16 oli näyttely avoinna, ja ajattelin vain pörräillä likkojen kanssa tovin aikaa, mutta kas kummaa kello oli tasan neljä kun vasta pääsimme lähtemään kotia kohti.

Kummini liittyi myös seuraamme serkkupoikani kanssa ja likat sai sitten seurueeseensa yhden kissahullun lisää, siellä ne kolmisin juoksi milloin missäkin, tiedä häntä.. minä olin niin rakastunut muutamiin kissoihin, että paljoa

ei kerennyt naperoiden perään katselemaan. Onneksi paikka oli täynnä karvatassuja niin tiesi, että ei ne lapset sieltä minnekkään karkaa:D .

Palataksemme kuitenkin näihin uusiin karvaisiin sydämen sulattajiin...

Kauan olen kuolannut kissarotua nimeltä Bengali, ai siinä on kissa minun makuuni

Ja näyttelyssä olikin muutama tällainen suloinen vipeltäjä, harmikseni taidan rakastaa harvinaisempia kissarotuja ja hinnaltaan liian arvokkaita minulle, ellen satu lotossa voittamaan.

Tarkkailtuani ja kuunneltuani rotuesittelyä kyseisestä kissasta, tulin tulokseen, etten minä tuollaista kissaa edes tarvitse, sellainen kun oikeastaan kotoa löytyy. Tiuhti, ruumiinrakenne on pitkänomainen ja solakka, turkki lyhyt, silkkinen ja kiiltävä ja luonne turhan utelias ja vilkas, siis selvä bengalin kuvitus. Siispä muita kisuja katselemaan.

Olen joskus ihastellut Maine coonin valtaisaa kokoa ja ilvesmäistä olemusta, koskaan kuitenkaan pääsemättä tekemään lähempää tuttavuutta, tänään sitten sain senkin kokea, ja kyllä seuraava kissahankintamme kohdistuukin tähän kyseiseen rotuun.

(tosin menee vuosia, ennenkuin tällainen vauvva meille siunaantuu).

Paikalla oli 5 maine coonin edustajaa, joista yksi oli täysin ylitse muiden, ja muutkin sen huomasi.

Voittihan tämä n.9kiloinen 2vuotias poitsu  komeimmat viikset-kilpailun ja oli yleisön suosikkikin<3.

Hei olen Herra komistus<3

ja kyllä osasi poitsu ollakkin painava

Lisempää kirjottelen, kunhan saan muoksittua nuita kuvia siten että niitä voipi tänne esille laitella,

nyt kuitenkin taidan kömpiä peiton alle,joten jatko-osat taitaa jäädä huomiselle.

henkiin herätys yritys osa 342

Miten ei ihminen saa itseään otettua niskasta kiinni edes tämän vertaa. Tuntuu että kuolleena syntynyt idea ei saa lisähappea oikeastaan ollenkaan. Ongelmaani ei auta se, että tällähetkellä käytössä on ainoastaan yksi kone ja käyttäjiä oikeastaan kolme, koska veljeni näyttää asuvan meillä ainakin jokatoinen päivä. Aika ei siis tunnun riittävän tämän asian panostamiseen, vallan kun se aika katoilee muutenkin minne lienee milloinkin.
Seuraava ongelma on sitten tämä tietokoneen näppäimistö, kun ei halua tulla kanssani toimeen niin ei halua, pari kertaa näppiksen seinään heitettyäni näytin kuitenkin saavani erävoiton ja voin yrittää nyt rakentaa tällekkin paikalle jonkin tarkoituksen.  kateellisena katselen kuinka ihmiset ovat saaneet kivanlaisia ja omannäköisiä blogeja rakennettua ja minä vaan jumitan paikallani.. ihan niinkun elämänikin.


Siiskin töistähän tuli kenkää vuoden vaihteessa ja nyt vaan juoksen kaupungin käskyttämänä milloin missäkin, tosin nautin tästä työstä (kukapa ei nauttisi, viisi vuoroa viikossa, illat aina vapaat, samoin viikonloput ja kaikki pyhät) ja senpä takia en olekkaan vaivautunut viimeaikoina etsimään mitään vakituisempaa työtä.
AHDISTAVAAAAAA.

Ja olisi se hinku vielä opiskellakkin, mutta suoraan koulun penkille kun en halua. Oppisopimus houkuttelisi minua kovinkin kovasti, mutta tässä jumitan edelleen haaveissani. Päätinkin että ensiviikon vapaat käytän töiden etsimiseen ja parin sähköpostin kirjottamiseen, pakko se on itsiään niskasta kiinni ottaa, eläintenhoitaja olisi niin unelma ammatti, hiaman toista kun ravintolakokin hommat jotka tuntuvat ja maistuvatkin niin puulle.
(palaten edelliseen, että tarhan keittiöt ovat jees, mutta ravintolatouhu ei houkuttele).

Opiskeluhimon tyydyttäminen ei olekkaan niin helppoa puuhaa. Himon tyydyttämisyritykset oikeastaan vaan lisäävät innostustani mitä kummallisempiiin asioihin. Viimepäivinä kun olen haaveillut ala-asteen opettajan virasta, syystä että väkerrän kolmosluokkalaiselle pojalle ympäristötiedon koealueesta helppolukuisempaa ja siinä sivussa sitten harkkarikokeen, edellisestä kokeesta me saatin 9! ja minähän tykkään tästä, ei maistu yhtään niin puulle kun joskus aikoinaan maistui! peukkuja pystyyn siis että tästäkin kokeesta saadaan hyvät pisteet kotiin <3.

ps.
Kun neideillä on tämä päivän asu villitys menoillaan niin kerrottakoon sitten että tältä minä näytän huvikseen vaan ja baariin menossa tsekkailemaan uusi kouvolan Red Moon .. (ja ei ollut mistään kotoisin)
Hattu jäi kyllä kotiin, mutta sillä oli kiva pelotella meidän nuorinta kollipoikaa:D

tititii

Jaaha. miullahan oli tosiaan tämmönenkin täällä. vuoden lopulla oli OLEVINAAN niin kiire koko ajan, että pääs unohtumaan kaikki.
Tosiaankin, mikään ei oo ollu viime aikoina reilassa, mutta asioilla on tapana järjestyä, sanotaa.
Vuoden lopulla sain kuulla jotta työttämäksihän minä jään ja tässä ollaan nyt tätä vuotta elelty sitten kotosalla vaan yöt valvoen ja päivät ihan koomassa.

Kissojen kanssa meinaa järki palaa kun ne vaan riehuu ja sotkee (itsehän en sotke ollenkaan), ja Mörköllä on mitä rasittavin uhaikä menossa, kaikki se kokeilee ja on oikea roskisten kuningas, aamuisin keittiöön mennessä vastassa on roskia pitkin lattiaa ja pieni sinisilmäinen poika tapittamassa suloisimmalla ilmeellään "en se minä ollut, vaan tuo toinen":D .

Mörkö mallikas.

 Vaan osaa meidän uusi karvatollo olla maailna suloisin, ihan oikeastikkin. Kömpii ihan kylkeen kiinni ja kehräys alkaa samoin tein kun hieman hipaisee pumpulin pehmoista turkkia<3.

Ja siis selvennettäköön, että aikaisemmin täällä vinkuvonkuin että puhukaa miehelleni järkeä, haluan vielä yhden kissan, niin sain sen. Marraskuun puolivälissä haettiin pallero kotio ja nyt meillä on ihan oikia rotuherra.

Pojalla ei tosin ole papereita joten se siitä ylpeilyn aiheesta sitten:D.

Vaan ei saa unohtaa meidän vanhempia nelijalkaisia otuksia. Viuhti otti pienimmän lämmöllä vastaan (hiaman antoi takatassuilla osumaa vauvvan päähän ja vähäisen pureskeli takamusta, mutta muuten:D) ja Tiuhti otti lapsekseen<3. Tosin nyt on lapsileikit jääneet ja Tiuhti on todennäköisesti päättänyt alkaa homoiluhommin.

Kun ei karvaista naista kotoa löydy niin kelpaa se Mörkökin:/ , onneksi tuo pieni osaa pitää puoliaan ja suunnilleen joka ilta ottavat yhteen kyseisen asian taka.  Tiuhtin elämä helpottuu kunhan saan otettua ja soitettua ajan tohtorille, voi voi nyt lähti pallit.

Tiuhti, meidän pieni räkänokka.

 Ja Viuhti, maailman helpoin lapsukainen<3