Janne Hurme

 Valitse artisti. Vastaa valitsemasi artistin biisien nimillä.

Valitse artistisi: Janne Hurme

Oletko mies vai nainen? - Paholaisnainen

Kuvaile itseäsi: - Kadun kasvatti

Miltä nyt tuntuu: - Sielun tulta

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: - Sinun kaupunki

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit: - Auringon maa

Mieleisin kuljetusmuotosi: - Rakkauden apostoli

Paras ystäväsi on: -Pieni huilunsoittaja

Lempivärisi: - Sydänveri

Millainen sää on: - Toinen kevät

Lempivuorokaudenaika: - Kuin yö

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi: - Hässäkkää ja mikstuuraa

Mitä elämä on sinulle: - Rakkaustarina

Nykyinen parisuhteesi: - Kaikki mitä tahdon

Mikä mättää: - Yksi vain

Odotan tulevalta: - Tinasormus

En pahastuisi... - Ihmelahjakone

Pelkään: - Kohtalokas lumimyrsky

Paras neuvoni: - pelastava mikstuura

Jos muuttaisin nimeni se olisi: - Shangri La

Päivän miete: - Kohtalo

Miten tahtoisin kuolla: - Harmajan majakalla

Mottoni:- Lupaan sen

Päivä 15. Unelmani

ja päivä 14. mitä minulla oli päällä tänään? siis eilen. leokuvioinen huppari, jännän punasenoranssin värinen toppi ja haaremihousut <3

Mutta siihen unelmaan.
Lapsena suuri haaveeni oli asua isossa omakotitalossa. Minulla olisi mies, kaksi lasta ja miljoonittain kissoja, halusinhan kissatalon pitäjäksi. No mies on, ja kolme kissaa, eli puolet lapsuuden unelmasta toteutettu.
Kun kynä pysyi kädessäni, piirtelin jopa kotini pohjapiirroksia. Oli isoja keittiöitä ja olohuoneita, elokuvateatteri ja katsomo, biletyshuone, trooppinen uimahuone, ihan siis kaikki mukavuudet. No, asun kolmiossa kerrostalossa ja meidän suihkuhuone on niiin pieni, että trooppinen ilmasto iskee sinne alta minuutin suihkuteltua.

Jossain vaiheessa lapsuuttani haaveilin delffiinin kouluttajan ammatista, tiedä mistä senkin olen päähäni saanut.
Koulutettiinkin kaverini kanssa meidän delffiinejä, ja ne olivatkin maailman parhaiten koulutetut delfut koskaan!.
Kauaa en kuitenkaan jaksanut delffiineistä haaveilla. Siirryin haaveilemaan urastani kokkina/parturina/poliisina/prinsessana/eläinlääkärinä/ opettajan/tarhantätinä/jnejne.

Sinä vuonna kun minä pääsin 9luokalta olin suurien valintojen edessä. Jälkeenpäin mietittynä miten ihmeessä sen ikäisenä sitä voikaan osata valita yhtään mitään oikein. Parturointilinja ei alkanut seuraavana syksynä, joten sitä en voinut hakea. Hain Kokkikouluun ja lukioon. Pääsin molempiin. Tavoitteena oli siis kaksoistutkinto. Noh, lukiota kesti kolme päivää ja senkin ajan tappelin koulumme rehtorin kanssa asiasta. Mielestäni ei ollut mitään järkeä käydä kahta koulua rimaa hipoen läpi kun voisin suorittaa yhden koulun hyvin arvosanoin, menen sitten myöhemmin hakemaan sen lakin jos sille vielä tuntuu. Ja sainkin ammattikoulusta hyvät paperit, itsestäni olen ylpeä, olen ravintolakokki. Ja vihaan olla ravintolassa töissä. Missä ihmeessä meni vikaan? ruoanlaitto on ihan jees ja tykkään kokkailla, mutta en kuunaanpäivänä mene enään uudestaan ravintolaan töihin, yäk!

Kauaskantoisin haaveeni on olla Eläinlääkäri, pelastaa pieniä viattomia luontokappaleita, kun eivät ne itse osaa. Ihmisiä en halua auttaa, niin outoa kun se onkin, mua oikeastaan ällöttää ihmisveri. Mutta kun meidän kissallakin murtui jalka ja päästä tuli verta, ei minua ollenkaan ällöttänyt, ainoa ajatus päässäni oli vain, että se kissa täytyi pelastaa. Eläimet on niin lähellä minu sydäntä, ja tuntuu muutenki, että niitä sorretaan ihan liikaa tässä maailmassa, Ihminen on niin saatanan tunteeton ja kylmä olento maanpäällä, ajattelee vaan omaa napaansa. Onhan se ihan jees, että ihmisiä pelastaviaki lääkäreitä on ( jos ne sitte tekis sen hemmetin työnsä edes kunnolla) mutta silti kutsumukseni on eläinten parissa. Itse ainakin rakastan nuita kolme karvapalloa niin suunnattoman paljon, etten koskaan kestäisi jos heille pahaa tapahtuisi. Jokupäivä minusta vielä tulee se, miksi olen aina halunnut tulla!

päivä 13. Tällä viikolla

Sattupas maanantaille tämä postaus. En tiedä mitä oikeasti teen tällä viikolla, mutt nyt ainakin aijon parannella poski parkani, kun niin ovat menneet sairastumaan. Muuten olo on ihan jees, mutta tuntuu ku poskissa olis 400 astetta kuumetta ja kamala paine, ei kiva, ei alkuunkaan.
Sitten, jos ja kun saan posket kuntoon, vois harkita taas tuota liiikkumista, ylös ulos ja lenkille, mars.
Myöskin aijon loppuviikosta juhlia pääsiäistä ja vappuakin aijon juhlia, kun itse olen vapun töissä, molemmat yöt.
Ehkä pesen pyykkiä ja imuroin, ehkä en. Nyt kuitenkin keitän kahvia. jep, moi.

Päivä 12. Käsilaukussani ?

Haha.. tutkin tuossa miun käsilaukkua ja luoja mitä kaikkea ihmisellä voikaan olla siellä.
Miulla on tuommottinen keltanen kiinakeskuksesta ostettu veska, tykkäilen siit. Alkaa olemaa vaa aikasa eläny, pitäs mennä ostaa uus.
Mutta, veskani sisältö

1. kotiavaimet
2. työpaikan avaimet
3. hattiwatti heijastin ( tosin se riippuu ulkopuolella)
4. nenäliinoja
5. tamppooni ja side
6. huulirasva ( tyhjä )
7. huulirasva ( vajaa )
8. huulirasva ( melkein uusi)
9. kurkkupastilleja
10.  Blood dracula karkkeja
11. banda duello  (valkosulkaa-päärynä) makeisia
12. kynsiviila
13. vesipullo
14. tic tac makeisia
15. mattoveitsi
16. nauloja ?? ( mitää ? )
17.  ruuvvi  ??
18. pompuloita
19. 2 hakaneulaa
20. hajuvettä 
21. kamera
22. sytkäreitä kolmisen kipaletta ( yksi niistä toimii )
23. tulitikut
24. tyhjä tupakkiaski
25. vajaa tupakkiaski
26. vanha lottolappu
27. lompakko täynnä kuitteja
28. kuitteja pitkin laukun pohjaa
29. nikoniiti inhalaattori
30. panacod särkylääkettä
31. coldrex särkylääkettä
32. leffalippuja
33. napakoru ja rasia sille
34. helminauhavyö
35. 5sentin ja 10 sentin kolikoita, oho! 50 sentin kolikkokin
36. pumpulipuikkoja puisia ( nyysin näitä kerran äitiltä meitin kissalle, ettei se syö meitin muovisia puikkoja)
37. kaulakoru
38. puhtaat sukat 
39. vesipyssy :DDDD 
40. minu passi
41. laten passi
42. kampa
43. coctail tikkuja
44. toiset puhtaat sukat
45.  ( näyttävästi eriparia )
46. ja pohjimpaisena vaan ei vähäisimpänä purua, paljon purua!

Mulla on siis koko hemmetin omaisuus täällä käsilaukussa!! voi luoja :D ihanpa alkaa hävettämään, kellään muulla naisella ei tasan oo näin kauhea sekamelska täää laukku ku mulla. Täytyy kai tehä kevät siivous tähän laukkuun. Moro. Ja ihmiset vielä ihmettelee, että tiiliäkö kannan laukussa ku painaa niin vietävästi. Tässä syy

Päivä 11. Sisarukseni

Meitä on moneksi.
Minä olen meistä vanhin ja ainokainen tyttölapsi ( ja vallan ylpeä siitä, vaikka toisinaan siskoa kaipailin).
Sitten minulla on nuita veljiä, kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta. Ja jos aletaan leikkimään, niin löytyy myös varttisisko ja varttiveli ( niihin nimiin päädyttiin, kun äitini ei ole miehensä kanssa naimisissa, niin eivät voi olla sisaruspuolikkaitakaan ).

On siis Santeri, hän on veljistäni vanhin ja tällä hetkellä armeijassa rekkaa ajelemassa. Lapsena vihasin häntä, mutta silti kukaan muu kuin minä, ei häntä saanut kiusata. Meillä oli todella tulinen lapsuun ja tappelimme aikas rajuin ottein, turpiin tuli, puolin jos toisin ja päätin, että kun isona kotoa pois muutan, niin en IKINÄ pidä santtuun mitään yhteyttä, niin kamala veli että yäk. Kuitenkin näin vanhemmiten  Santeri on tullut minulle äärettömän rakkaaksi, ja näemmekin miltei kerran viikossa ( armeija hieman rokottaa ) ja hän punkkaakin meillä erittäin usein. Santtua ajatellehan me tähän kolmioonkin muutettiin, että on vekkaralla oma huone ( ja vaatekaapissakin on Santulle oma hylly, missä häne roippeitaan on). Kyllä me kinataan edelleenkin, mutta niin nopeasti kun kina on syttynytkin, se on jo unodettu. Sisarukset vaan on sellaisia. Oikeastaan ne sisarukset, jotka muka eivät ikinä tappele ovat epänormaaleja!

Seuraava veljeyteni on Pauli, hän on ehkä ihan ilmetty minä, miehen saappaissa, tai pojan. 17 vuotias ukon alku, opiskelee jämsässä talonrakentajaksi ja ajelee siinä samalla kotarillaan crossia ( kai? vai enduro? en minä tiä, jotain missä rapa lentää! ). Paulin kanssa en ole tapellut ihan niin paljon, kuin Santun, ihkä suurempi ikäero vaikuttaa asiaan jollain kantilla. Pauli oli pienenä oikea pellavapää ja teki mitä käskettiin ( sekin saattaa vaikuttaa siihen, että omi mukavamman veljen roolin, siskokullan oma orja  :D ). Pellavapäinen hurjapää Pauke on edelleen, harmittaa kun emme näe niin usein. Pitäisikin taas kuttua yökyläilemään, viimeksi oli oikein onnistunut kyläreissu. Paulista me kuullaan vielä, osasihan hää ajaa pärrällä jo ennenkun polkupyörästä oli apupyörät irti. HYVÄ PAULI.

oi nuoruus, oi pienet pienet veljeni

 Santeri

 Pauli

Sitten nämä veljenpuolikkaani. Iskä vissiin minut saatuaan päätti, että tyttöjä ei tee enää. kun soi minulle vielä kaksi uutta veljeä. Mikäs siinä, isin ainokaisena rinsessana on ihan jees.

Vanhempi puolikas on Nolan, hän täytti syksyllä 4vuotta. Pieni ADHD pakkaus, etten sanoisi. Miten niin pienessä miehessä voikaan olla niin paljon energiaa, väsymätön pakkaus. Koko ajan käy joko suu tai jalat, ja kädet viuhtoo matkassa. Aivan ihana positiivinen luonnonlapsi. Näemme harvoin, ja toivonkin, että tämä helpottaa " siskovihaa" mikä Santulla ja Paulilla oli, ei muuten mutta olisi inhottava tapella ihmisen kanssa joka puhuu kieltä mitä et ymmärrä, nämä puolikkaat kun puhuvat sujuvasti myös ranskaa.

Kaikista nuorimmaisin Lomig, on aivan omaa luokkaansa. En varmasti tiedä mitään niin suloista tapausta kun hän. Erittäin iloinen, naurava lapsi, oikea siskon aarre. Hänestä en kuitenkaan osaa enempää kertoa, niin harvalleen kun näemme. Mutta viimeksi tavatessamme, hän juoksi nauraen syliini ja rutisti lujaa. IHANA!

 Nolan

 Lomig

No siinähän niitä veljiä ja niistä ei sen enempää, tämä on minun blogini, ei heidän. Kirjoitelkoon itte ittestään sitte, jos sille tuntuu . Rakkaita ovat, kaikki neljä <3 

ONNISTUIN!

Valitan, ruoka meni kameramiestä nopeammin, joten kuvia minun kokkailuistani ei ole.
Banaaniaurinko on suoraan pirkan ohjeesta tosin se yksi liivate enemmän, eikä se minusta ollut yhtään liikaa.
Kakku oli oikein maistuva, kaikki kehuivat ja itkekkin tykkäsin. Ei liian makea, vaan sopivan raikas. NAM.
Ohje on erittäin helppo, epäonnistumisesta saa kyllä syyttää itseään jos niin käy, niin selkeästi on kaikki vaihe vaiheelta. Ja valmis kakku on kuohkea ja vallan maukas. Suosittelen kaikille, kesällä tää on meillä aika varma hitti.

 

banaaniauringon ohje 

Pääruoka :
Viinipossua ja valkosipulikermaperunat

1. Viljapossua 
2.  Punaviinikastikejauhetta ( blå band )
3. vettä
4. suolaa
5. valkosipuliperunoita
6. Ruokakermaa

Ota possut puolta tuntia ennen valmistusta huoneen lämpöön (jääkaappikylmästä lihasta saa aikaiseksi vaan sitkasta ja kuivaa kamaa.. ei hyvä). Paista possut nopeasti molemmin puolin kuumalla pannulla, hieman väriä pintaan vain, ei kypsäksi asti.
Valmista kastike paketin ohjeen mukaan (pussillinen jauhetta 2,5dl kylmää vettä, sekoita ja kiehauta ).
 Ota syvä, uunin kestävä vuoka, ja kaada kastike siihen. Lado possut limittäin vuokaan ja valele kastikkeella päällimäiset possut, mikäli kastiketta ei riitä päälle asti.  Toiseen uunin kestävään vuokaan laita perunat, kaada päälle kerma ( jonka maustanut suolalla, ehkä valkopippuria ja hieman jauhelihamaustetta ).
Perunoita voit kypsyttää hieman kauemmin, eli toisaaltaan kun paistelet possuja pannulla, voivat perunat jo kypsyä uunissa ( n.225c). Heitä possut samaan uuniin valkkareitten kanssa ja kypsyttele, kunnes kastike kiehuttaa possuja kunnolla ja perunat ovat kypsiä. NAM!

Papu-pekoni lisäke

1.  Vihreitä papuja
2.  pekonikuutioita

Keitä pavut, mutta varo ettet keitä liikaa, sillä papu menettää muuten kauniin vihreän värin ja  muuttuu ruman harmaaksi. Paista pekoni pannulla ( itse valutin välillä rasvaa pois, että saan pekonista kunnolla rapsakkaa) ja sekoita ainekset yhteen. Niin helppoa, ja hyvää.

Ja tosiaan omasta päästäni olen repinyt tuon possuohjeen joten sori jos on epäselvä, eikä toimi. Yleensä valmistan ruokia vaan heittelemällä kamaa kattilaan tai pannuun. Kaupassa saatan kuvitella tekeväni vielä ihan toista ruokaa, kun mitä sitten kotona innostun tekemään. Kerran aikaisemmin olen viinipossua tehnyt ja todennut hyväksi, ja erittäin helpoksi ruuaksi. Suosittelen, oikesti, ei tarvitse kokoajan hillua hellan ja pannun äärellä.

mitä tänään syötäisiin?

Tosiaan, tuossa kuukausi sitten romutin oikein kivasti sen meidän Hondan, ja parisen viikkoa sitten saatiin tilalle uusi hieno volvo. Toissapäivänä saatiin hondan romu myyntiin, ja Laten porukat on olleet meille suuri apu tässä kaikessa, meillä kun ei tosiaankaan olisi ollut varaa ostaa niin pränikkää autoa, ehkä maksimissaan sadan euron lada vuodelta -50. No kuitenkin, kutsuin sitten appivanhemmat ja Laten siskon meille tänään syömään, kiitokseksi kaikesta. Sitten se iski, kriisi! Laten äiti kuvittelee tosiaan, että olen joku mielettömänkin hyvä kokki, kun ravintolakoulunkin kerta olen käynyt. Mielestäni tämä ei kuitenkaan pidä täysin totta, mokailen tuon tuostakin. Sen takia tuskissani mietin, missä olen oikeasti hyvä, pitäisi saada maistuvaa ruokaa, mitä en saa pilattua. Uuunissa muhiikin siis, valkosipulikermaperunat ( niihin voi kyllä lorahtaa suolaa, mutta olin varovainen) ja viinipossu, omnomnom, itse ainakin rakastan, tiedä sitten muista. Kakkuja loihdin kyllä ja niitä on kehuttukkin, joten päätin kokeilla pirkka lehden banaaniaurinkoa. En luota ohjeellisiin liivatemääriin, joten laitoin yhden lehden enemmän kuin ohje käski, ja ainakin tuo näyttää hyytyneen erittäin hyvin, toivotaan, että saan sen hienosti vuuasta veks ja maku olisi taivaallinen. Nooh, kuvasta tulee sitten myöhemmin. Pidetään peukkuja, että ruoka onnistuu ja anopin maha kiittää.

Päivä 10. Päivän asu

plöööäääh.. Mä en ihan oikeesti harrasta päitä päivän asu kuvia/ blogauksia.
Mutta nööh.. tälhetkellä päältä löytyy leopardi kuosiset, erittäin löysät yöpuku/kotilöllötyshousut, jotka mulla on oikeestaan AINA jalassa niin kaua kunnes liikahan ulko-ovea pitemmällä. Tänään meille tulee illalla vieraita ni siihiks on kai sitte laitettava siistimpää päälle.. pyhpah. koti- asut kunniaan, kiitos. Ylävartaloa koristaa perus toppi, vaakaraidalla ( mustanharmaa), ihana! tääki mulla on aina, kulahtaa varmaa ku käytän koko aika ja pesen usein, nyyh. Täytyy kai löytää uus kotipaita, missä hengailla. Kuviakin olis.. hmm, en vaan tiedä missä meidän kameran piuhakkeet on.

Mutta meie mörön synttäripäivän asu oli vallan IHANA. Miten komea poika hän onkaan, puku ja kaikki.
Kuvassa Mörkö luovuttaa lahjaa sankarille Tealle, ja Teahan oli niin liikuttunut. Tiuhti katkerana taustalla.

Päivä 9. Uskoni

Taidan alkaa toistaa itseäni näissä postauksissa, sillä tämäkin aihe sisältyy aika pitkälti mummoni ympärille, mutta minkäs teet, jos aiheet on annettu, ni aiheet on annettu.
Usko? itse henkilökohtaisesti uskon kuoleman jälkeiseen elämään, uudelleen syntymiseen. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että edellisessä elämässäni olen ollut laiskiainen, josko seuraavaksi olisin sitten jokin jännittävä, vaikka tiikeri. Tiedä en.
Harkinnassa aikoinaan on ollut kirkosta eroaminen, olin siis luterilainen. Luterilaisuus ei ollut yhtään mun juttu, vihasin niitä pakkokirkkokäyntejä ripariaikaan, hyvä etten nukahtanut kirkkoon, siis oikeasti, ei sen ikäsenä kiinnostanut istua hikisillä kirkon penkeillä kun vaihtoehtona oli hillua kavereitten kanssa ja tehdä vaikka vähän pahojaan. Päätinkin että kun tulen täyteen ikään niin eroan kirkosta, menkööt vaikka mahdollisuus kirkkohäihin, ihan sama.

Mummoni taasen oli ortodoksi, niinkuin olen jo maininnut. Minusta kyseinen uskonto on jotenkin paljon kauniimpi, häät, hautajaiset, ristiäiset. Kaikki kirkolliset tapahtumat ovat paljon mielekkäämpiä ja kauniimpia ja minusta siinä ollaan enemmän läsnä kaikessa, luterilaisuus on jotenkin niin, kaukaista. 
Mummoni kuoltua päätimme äitini kanssa kunnioittaa mummon muistoa ja vaihdoimmekin uskontoa, veljeni pauli halusi myös ruveta ortodoksiksi ( hyvä niin, eipäs olis muuten koskaan tavannut Inaa <3 ). Niinpä siis erosimme lutkuista ja ilmoitimme halukkuutemme ortodoksisuutta kohtaan, ja eräänä keväänä sitten seisoimme rivissä ortodoksisessa kirkossa ja meidät kastettiin uudelleen. Tätä nykyä olen ortodoksi, enkä aijo erota kirkosta, sillä niinkuin esille on jo tullut, mummo on minulle rakas, ja tämä on minulle iso asia.

En ole mikään jeesus hullu ( niille naureskelenkin kotona, kun seisoskelevat oveni kanssa "jumala pelastaa" lappujensa kanssa, tirkistelen ovisilmästä ja tirskun.. on mullaki huvit ). Ukkokultani uhoaa eroavansa omasta kirkostaan, antaa palaa vaan jos siltä tuntuu, jokaisella on oikeus valita tiensä. Mutta olen silti päättänyt, että oli hän kirkossa tai ei niin meillä tulee olemaan ortodoksiset häät, ja lapsenikin aijon kastaa ortodoksiseen uskoon. Niin se on.

Päivä 8. Se hetki

Tänään minulla oli aivan omanlaisensa hetki. Reippana läksin kaupassa käymään ja saapuessani takaisin kotiovelle tajusin kotiavaimen olevan oven toisella puolella eikä minun taskussani.  Siinä vasta hetki, istua nyt rapussa ja miettiä, odottaako vähintään tunnin Laurin saapuvaksi kotiin vai hakeakko avaimet häne työpaikaltaan. Onneksi kyyti oli langan päässä ja pääsin kouvolaan avaimen hakuun. Muuten vaikka olisinkin hengaillut pihalla tai lähtenyt lenkille, mutta oli ostokset ja kauppakassi, joka sisälsi pakkastavaraa. Hankeen kai ne ois pitäny nakkata, jos ei muuta ois keksiny. Siinä vasta hetki.

Mutta lisää hetkistä. Mieleeni kimpoaa samantien kaksi hetkeä, toinen on surullinen ja toinen iloinen. Onhan noita hetkiä varmasti mooonta monituista mutta erityisesti mieltä suuntaan tai toiseen heiluttaneet hetket aijon tässä nyt jakaa. Muuten kirjoitan tätä vielä huomenna, tai ylihuomenna ja vielä viikonkin päästä. huh.

Aloitamme surullisemmasta hetkestä. Olin ystäväni kanssa kahvilla kouvolassa, kun äitini soitti itkien. Mummo oli joutunut sairaalan, eikä toipumisesta ollut kovinkaan suuria lupauksia. Minun mummo? sairaalassa? nyt? miksi?
mieleni täyttyi vihan, surun ja epätoivon sekaisilla tunteilla, murruin. Odotin kahvilan kulmalla, että minua tultaisiin hakemaan mukaan mummoa katsomaan ja itkin vain, en saanut sanaakaan suustani, itkin.
Saapuessamme sairaalaan ja huoneeseen jossa mummo makasi, en oikein saanut henkeä. Siinä hän nukkui jos minkämoisissa letkuissa, minun mummo, niin avuttomana ja toisten käsissä. Tarkoitus oli kuljettaa ambulanssilla mummo kotkaan tehohoitoon, mutta kuusankoskella sitten päätettiinkin toisin ja ambulanssi lähti tyhjänä, tästä olen edelleen katkera meidän aluesairaalallemme, ei edes yritetty.
Yöllä sairaalalta tuli puhelu, oli viimehetket tulla hyvästelemään mummo, mitään ei ollut enää tehtävissä.
Saavuimme sairaalaan, hetkeä liian myöhään. Mummo oli nukkunut pois. En koskaan olen murtunut niin, täysin. En edes tiedä miksi kirjoitan tätä, koska kyyneleet kipuavat silmäkulmiini nytkin, ihan väkisin.
Kotona oli hiljaista, istuin yksin pimeässä huoneessa ja tuijotin tyhjyyteen. Minulta oli viety pienessä hetkessä niin paljon.
Oikeastaan samaan aiheeseen liittyen mieltäni horjuttaa toinenki hetki. Mummon hautajaiset.
Mummoni oli ortodoksi, ja hänellä oli ihanat pienet hautajaiset. Kirkossa sukulaiset saivat hyvästellä hänet viimeistä kertaa, ennen hänen viimeistä matkaansa. Arkun kansi oli auki, ja siinä hän nukkui. Oma rakas kaunis mummoni. Aluksi en edes suostunut menemään arkun vierelle, en vaan voinut. En edelleenkään ollut valmis heittämään hyvästejä, itkin. Minun teki niiin pahaa. Kiitos isäpuolelleni, sain kasattua itseni ja silitin mummon poskea, sanoin hei.  Se hetki tuntuu vieläkin palana kurkussa.

Jotta tämä ei nyt menisi ihan itkemiseksi, mitä se minun osaltani jo on, siirryin iloisempaan aiheeseen.
Ensimmäinen pusuni Laurin kanssa. En voi ymmärtää, olenhan minä ennenkin poikia pussaillut, mutta silti, tämä hetki saa oloni tuntumaan kevyeksi. Asuin tuolloin vielä vekaranjärvellä ja Lauri tuli minua katsomaan. Kävimme ABC.llä kahvilla ja ilmassa oli jännityksen tunne. Miten voikin olla niin "ujo" jonkun seurassa, jonka olet tuntenut kauan,jonkun seurassa joka oli vielä hetki sitten paras ystäväsi.  En tiedä, ehkä juuri siksi, kun ne sisällä villineet tunteet oli heitetty ilmoille, ei enää osannutkaan puhua niin luontevasti. Ja niin lusikka sai kyytiä kahvikupissa.  Kotipihalle saavuttuamme istuimme kumpikin hiljaa autossa, sovimme seuraavan tapaamisen ja olin jo nousemassa autosta kun Lauri otti kädestäni kiinni, veti vierelleen ja pussasi, ujosti.
Tuon pusun jälkeen nousin autosta, ja tuntui kuin leijuisin. Perhoset tanssivat mahassani ja olisin voinut kävellä vaikka päin puuta, ilman kipua, olin rakkauden sokaisema. Ah, sitä huuman tunnetta.

 Miltei 6 vutta olemme seurustelleet, joten alkuhuuma todellakin on kadonnut. Perhoset eivät enää lentele masussani, enkä aijo törmäillä puihin, vain testatakseni  sattuuko se. Vaikka alkuhuuma ja perhoset ovat kadonneetkin, saa Lauri pienillä eleillä paljon aikaiseksi. Ihaninta on kun hän huonoina päivinä vain kaappaa kainaloonsa ja pitää siinä.

 

Perhosista tulikin mieleeni, ulkosalla heiluessani bongasin ensimäisen perhosen tänä keväänä. OI, kesä tulee sittenkin!!! nyt partsille kahville

Päivä 7. Paras ystäväni

Nyt iski tenkkapoo ( tuntuu, että se taitaa iskeä jokaikisen päivän kohdalla). Minulla on monta erittäin hyvää ystävää, mutta jos sitä parasta ystävää lähdetään etsimään niin matka taitaa lähteä muutamaan suuntaan.

Suunnistetaan ensin kauas, kauemmaksi, vielä vähän matkaa ja saavumme tuonne kylmäään alaskaan ( sori sara ), pohjoisempaan. Siellä tosiaan asuu yksi erittäin hyvä ja tärkeä ystävä minulle. Emme näe kovinkaan usein, oikeastaan, emme näe miltein koskaan ( jos kerran vuoteen, niiin viiva seinään :D ). Miten joku jota et oikeastaan koskaan näe, voi olla itselle niin rakas ja tärkeä? hyvin voi! Tutustuimme muutamisen vuosi sitten gallerian yhteisössä "inttilesket" ( siellä tutustuin moneen muuhunkin oikein ihanaan persoonaan), eikä oikeastaan viellä "leskiaikana" kovinkaan kummoisesti pidetty juuri Saran kanssa yhteyttä, siinähän se "hengaili" messissä vain. Oikeastaan oulun reissun myötä ( nähtiinköhän me tunti plus kahvit siinnä apsilla ) tajusin tuon neitosen merkityksen minulle. Soitellaan ja pidetään muuten yhteyttä ( ja kyllä mä kesällä sinne suunnille eksyn, kun siellä on lämmin. ) . Häneen voin oikeastaan luottaa, ihan kaikessa ( minulla kun on ollut aika paljon luottamus pulaa ystävien suhteen, kiitos niistä kuuluu entisille ystäville, ihmisille jotka saavat minut raivon partaalle ), ja kuinka monet kerrat olenkaan saanut riipastua itseni takaisin jaloilleni, pelkästään sen avulla, että olen tovin saanut puhua hänen kanssaan. En oikeastaan tiedä, miksi hänestä tuli minulle niin rakas, mutta väliäkös sen, hän on rakas ja tulee olemaankin. Kiitos Sara, että olet jaksanu miuta, niin hyvässä ku pahassaki ;)  ( kuvaa en kehtoo julkistaa ku on vaa tommosia känniääliökaveri kuvia, että hei, alta pois ).

Sitten laitetaan nokka kohti hyvinkäätä. Sieltä löytyy amiksesta bongattu ihana rakas ystäväni Tea. Hän on kyllä ihan ehdoton ystävä, jota ilman en voisi olla. Näemme suhteellisen usein ( emme tosin tarpeeksi), eikä meillä koskaan ole ollut riitaa. Autamme toinen toistamme ja jaamme kaiken, surut ja murheet ( miehiä ei olla vielä laitettu jakoon, mutta minua saa kiittää sillä naitatin hänet yhteen miespuolisen ystäväni kanssa <3 ). Naitattamisella en nyt tarkoita sormuksia, enkä kyllä höheltämistä, mutta kyllä te tajuutte.
Samaisesta ammattikoulusta bongasin myös Ellan, joka " luokitellaa" tähän samaan kastiin, surut murheet ja ilot jakoon. Hänet bongaa valkealasta, ja siihen nähden kuinka lähekkäin asumme näemme liian harvoin. Vielä puolisen vuotta sitten olimme naapureita, ja minulla oli pelikaveri ihan lähellä ( unot, skibot, kimblet, huojuvat tornit) , Latea kun en saa pelaamaan, en sitten kirveelläkään, tai sitten erittäin harvoin.

Ella ja Tea

Työpaikaltani voi bongata oikeastaan sen minulta puuttuvan pikkusiskon korvikkeen Ilonan.

Hänelle voi kyllä purkaa ihan täysin pahaa oloa, tietäen ettei sitä itseensä ota. Surut ja murheet jaettu, ja koettu niitä ilojakin aika lailla!  (ilonahan melkein asuu meillä, ainakin jokatoinen päivä)

Mutta kaikista tärkein ja rakkain ja parhain ystäväni istuu pilven reunalla. Hän lähti 6 vuotta sitten ja jätti aukon sydämeeni, mitä kukaan toinen, ei koskaan voi täyttää, ei edes puolta siitä mitä hän täytti.

Hän todellakin oli koko elämäni, ja tuntui että hänen lähtönsä romahdutti koko maailmani. Hänelle pystyin puhumaan oikeasti ihan kaikesta, jopa asioista mitä ei äitille puhuttu. 

Sinua aina lämmöllä muistaen mummo rakas. Ikävä on jokapäivä. 

Päivä 6. Minun päiväni osa2

Jaahans, kello on 00:05, joten nyt kai voin postailla minun päivästäni loputkin löpinät. Niinkuin uumoilinkin, en todellakaan saanut mitään aikaiseksi. Oikeastaan aikaisemman postauksen jälkeen, seikkailin hetken netin kummallisessa maailmassa ja vaivuin koomaan sängyn pohjalle ja makasin. Taisin availla silmiäni siinä kello 14 jälkeen! oikeasti. sinne meni jo puoli maanantaita.

Raahasin väsyneen ruumiini pihalle virkistymään, ja siinä aikani kuluksi revin meidän hondasta ( lue ruoska-auto, jonka kolaroin) supparin hiiteen takakontista, kun löyettiin tuolle punaselle paholaiselle ostaja. Ukko kulta vaihteli paskemmat vanteet auton alle (eihän me noita hyviä ja hienoja talvinulleja/vanteita kaupan kylkiäisiksi anneta, hah hah ) ja kirosi nälkäänsä, ruuanlaittoon siis eukko mars. Väkersin sitten oikeasti erittäin hyvää kermaista kanapastaa, om nom nom, toistekkin syödään meillä kyseistä ruokaa, niin helppo, niin nopea, niiin hyvää.

 

Pastasta saa kyllä loihdittua vaikka jos mitä, taitaa melkein mielikuvitus olla vain rajana, ja kaikki makarooni sun muu pasta hässäkkä, on vaan niin hyvää. Harmikseni, edelleen, yritän välttää liiallista makaroonin mussuttamista ( se ON vaikeaa, koska minähän tykkään jopa keittää pelkkää makaronia ja syödä sitä sitten ketsupin kanssa tai makaronivelli!! nam! ). 

Mutta, takaisin tähän päivään.Ruuan jälkeen sitten pihautettiin sumpit ja tsekkailtiin jakson verran muumeja. Ah niin ihania, niitä vanhoja, oikeita muumeja, ei mitään muumipeikon kultaisia häntiä ja villejä länsiä ja vääriä ääniä vaan OIKEITA muumeja. Sitten olikin vuorossa nuo huisin jännäksi meneet salatut elämät, jep, ihan koukussa, minkäs teen. Kaupassakin kykenin käymään varttia ennen sulkemisaikaa ja siitä raahasin takamukseni kaverin tykö torttu-munkki-kahville jauhamaan lapsuusmuistoja. Jep, tylsä päivä, mutta tätä hain takaakin. Huomenna tiedossa paljon mielenkiintoisempaa ohjelmaa ( siivous odottakoon keskiviikkoon).

Päivä 6. Minun päiväni osa1

VAPAA PÄIVÄ!
Ah, aikaa vaan maata, laiskotella rötvätä, sluibailla, vetää lungisti vaan..hmm.. EI!
Koska olen nainen, pitää minun imuroida, luututa lattiat, pestä pyykkiä, tomuttaa matot, vaihtaa petivaattet, siinä samalla voi tomutella peitot ja tyynyt, tiskikonekkin pitäisi tyhjentää, kissoilla on hiekkalaatikko aikas sotkuinen, joten siis tuumasta toimeen vaan.
Onneksi olin kaukaa viisas ja nappasin imurin käteeni jo eilen, pienen päänaukomisen ja sanailun jälkeen tosin.
Ai juu, ja jos olen oikein reipas voisin kuulemma vaihtaa meidän ruoskaan toiset renkaat alle ( kun tuo honukka lähtee tänään kai pihasta, eikä ukko kulta tahlo nuista yyyyber upeista vanteista luopua, niissä kun on sama jako kun volvossa, ni sopii ku tikka päähän kuulema volvonkin alle..)
Muutta, onhan minulla kolme vapaata! Töitä olisi tyrkyllä vaasta torstainna, joten ihan hyvin voin ainakin tovin ottaa reiskaa ja löhötä. Niin no, minne se laihdutusinto ja urheilu henki sitten katosi? aijonko oikeasti olla niin saamaton, että tuhlaan vapaapäiväni laiskotteluun? AIJON. Tänään on maanantai eikä minua huvita, ei yhtään niin mikään. Saattaa olla että jos viskon Modern talkingit soimaan, saattaa siivouskärpänen tai liikuntakärpänen purra ( sempäs takia, aijonkin välttää musiikkia tänään... )
Oikeastaan innottomuttani mihinkään lisää tupakoimattomuus, tai tieto siitä ettei sitä ole. Ja koska aijon olla tänään niin laiskan pulskea, en jaksa raahautua siwaan hakemaan kääryleitä. Inhalaattorit kehiin, niin lähtee päivä käyntiin. En ole niinkään nikotiiniriippuvainen,oikeastaan tapariippuvainen ja pääni on niiiiiiiiin pönttö, että tuo tapa on iskostunut sinne, ja lujasti.. mitä siis tehdä?

Tässä tutkittuani tupakoinnin vaaroja, eksyin keskustelusivulle, missä aiheena on sähkötupakka.
Mikä mainio keksintö oikeasti nikotiiniriippuvaisille ihmisille, joilla myös tapa tuottaa vaikeuksia. Kuin ihka oikea pötkylä siinä sormissa ja pössyttelemään, ero vain on että sähkötupakassa on ainoastaan nikotiinia, eikä se haise, JA SE ON SUOMESSA LAITONTA! mitä ihmettä ? tai ainakin 2010 vuoden lopulla näin on ollut.
 " 28. heinäkuuta 2008 Lääkelaitos kielsi sähkötupakan nikotiinia sisältävien versioiden myymisen Suomessa, koska nikotiinia sisältävät tuotteet luokitellaan lääkeaineeksi".  Kummallista? en voi muuta sanoa, kyllä on tämä suomi varsin outo maa! Yritetään tehdä maasta tupakoimaton, mutta kun joku keksii keinon päästä siit haisusta eroon, se kielletään. Ei, ei mene mun jakeluun nyt. Lueskelempa lisää aiheesta, ehkä jopa laitan sähkiksen ihan vaan piruuttani tilaukseen. Tehkäämme kaikki tupakasta eroon haluavat samoin.

(onhan toki mahdollisuus, että sähkiksen muistuttaessa liikaa tupakkaa, saattaa lopettaminen  olla hukkareissu, mutta ainakin keuhkot ja naapurit kiittää myrkyttömyydestä ja hajuttomuudesta ).

Illalla sitten postailen, mitä ihan oikeasti olen saanut aikaiseksi tänään.

Päivä 5. Mitä on rakkaus

"Ihminen voi rakastua lukemattomia kertoja ja moneen yhtä aikaa, 

mutta rakastaa voi vaan yhtä kerrallaan" .

Rakkaus. Intohimo. Rakastuminen. Huuma. Ihastuminen. Romanssi.
Rakkaudella on monta nimeä, mitä rakkaus siis on?
Rakkaus on riippuvuutta, mielihyvän tunnetta, kaipuuta, itkua, naurua, läheisyyttä, vierotusoireita.
Rakkaus on perhosten lentelyä mahanpohjassa, linnun laulua pääkopassa. Rakkaus on kuin kuiva sahara kielen päällä joka odottaa sadetta.
Rakkaus on julmaa. Sydänsuruja. Kyyneliä. Menetystä. Pelkoa.

Rakkaus on  "Niinkuin lumivyöry, jossa sinun pitää juosta henkesi edestä." (Roger, 9)

Päivä 4. Tätä olen syönyt tänään

Tässähän ei sanota missä vaiheessa voin kertoa mitä olen suuhuni työntänyt joten aijon paljastaa sen  heti, nyt ja tässä.
Olen jokapäivä jollain dietillä ja jokapäivä jotenkin onnistun sen tuhoamaan. Silti kaikesta huolimatta painostani on lähtenyt 5kiloa pois. -10kg täältä tullaan. Koitan välttää mahdollisimman paljon pastaa, riisiä, perunaa ja vaaleaa leipää, niistä kun tulee niin mahdottoman turvonnut ja löhö olo. Tänään kuitenkin laiskuus iski, enkä jaksanut tehdä itselleni mitään erikoista. Äiti laittoi veljeni mukana eilen makaronilaatikkoa oikein aimoannoksen, niin minun ei tarvitse jokapäivä kokkailla. Kiitos äidille, ruoka on vallan hyvää!.
Heräsin aamulla puoli 10 ja nappasin lasin vettä ja kiivin aamupalaksi. Suunnistin valkealaan kummilikkaa morjenstamaan ja siellä sain murkinaksi vanilijajogurttia muromyslillä ja ruisleivän, pari kuppia kahviakin upotin kiduksiini. Kävimme katselemassa heppoja ja poneja ja kummilikka siinä hieman rattasteli ( varsin jukurilla ponilla, on mulla sitte reipas kummitus kun jaksoi silti yrittää taistoa ponin oikkuja vastaan ).
Tovi sitten saavuin takastee kotia, että kerkeän syödä ja käydä pesemässä heppatuoksut poijesta ennen töitä ( toisaalta pieni hevosenhaju tuskin erottuu siellä rasvankäryssä). Lappasinkin nälissäni lautaselle puoliannosta (mulla on sitte iiiso lautane) makaronilaatikkoa ja toinen puolisko täyttyi sitten maissista<3 ah nam! ja puolikas lasillinen colaa ( kyllä mä siitä vielä eroon pääsen.. edystystä on jo tapahtunut). Illaksi menen töihin, joten siellä tulee syötyä minisalaattia, kostukkeeksi satoja kuppeja kahvia ja soooodaaa<3. Siinä taitaakin olla minun murkinat sitten tältäpäivältä ( kovasti kun yritän sitä että en enää 10 jälkeen illalla söisi mitään, ettei tule uniähkyä).  Tänään ei siis mikään ihan tasapainoinen ruokapäivä. Tosin eipä ole muulloinkaan
( saattaa olla että joinain päivinä täytän mahaani kahvilla, kahvilla, kahvilla ja hedelmillä ja salaatilla, ja toisena päivänä en mahda pizzan himolleni yhtäään mitään. KURIA NAINEN KURIA! )
Jospa sitä alkaisi pitämään ruokapäiväkirjaa, tietäis sitten, että mitä lisäillä ja mitä vähentää, niinkun ihan oikeasti. Koskaan en ole syönyt terveellisesti ja oikein, aina on jotain liikaa tai sitten liiottelen enkä syö mitään.
Mitähän huominen tuo tullessaan...'

Päivä3. Vanhempani

Olen puolisen päivää tuhrannut miettimiseen tämän blogin suhteen. Tai oikeastaan tämän aiheen suhteen. En oikein tiedä mitä kirjottaisin, ja miten kirjoittaisin.
Minulla on siis äiti ja isä, jes alotus.

Vanhempani erosivat minun ollessani pieni ( en tarkalleen muista minkä ikäisenä, ala-asteella kuitenkin olin).
Aikaa ennen eroa, en oikeastaan muista, kun ensimmäiset kunnon muistikuvat ylipäätänsä lapsuudesta sijoittuu ala-aste aikaan. Isä oli, ei nyt paljoa mutta normaalia perheen isää useammin pois kotoa, koska oli paljon leireillä, joten isän muutto pois kotoa ei sillä saralla niinkään kolahtanut. Muuten vanhempieni ero taisi olla minulle erittäin kova pala. Olin äidille syvästi vihainen, enkä alkuunkaan halunnut tulla toimeen hänen uuden miesystävänsä kanssa. Päätin, että olen ilkeä tytärpuoli hänelle, isin rinsessa kun olen.
Uusi mies kuitenkin kaikista päätöksistäni huolimatta osottautui ihaaan mukavaksi tapaukseksi ja sulatin hänet perheeseeni ja nyt olen tyytyväinen, että hän ja äiti elävät onnellisesti yhdessä.
Minulla oli lapsena aika tiukka kuri ( ainakin nykypäivän nassikoihin verrattuna). Koskaan, en selkääni saanut, vaikka tarina kertoo, että kerran sitä ruinasin oikein kunnolla! siis halusin piiskaa ( en kai tiennyt sanan todellista merkitystä ..tyhmä lapsi.. onneksi äiti ei suostunut vonkumiseeni). Kotiarestissa olin sitäkin useammin, milloin mistäkin. Suurin rangaistukseni kuitenkin napsahti lunttaamisesta. Olen täysi susi kielitaidon suhteen, niinpä päätin hommata edes yhden hyvän numeron mutta perssiilleenhän se meni ja narahdin. Opettaja soitti kotiin ja taas istuttiin kotiarestissa, mutta mielipahaa tuotti VILLIVARSA vuosikerran peruminen!! APUA!! ja siinä oli just niiin jännittävä jatkosarjis menossa ( en tänäpäivänäkään tiedä, miten tuo sarja päättyi, täytyy kai kaivella 90 luvun villivarsat jostain esiin :D omistaako kukaan?? ). Tästä kyllä kannan kaunaa äidilleni ( terveisiä vaan jos lueskelet ).

Murrosikä aikaan meillä oli erittäin tulehtuneet välit äitini kanssa ja otimme usein yhteen jonka seurauksena ovet pamahteli yhtenään ja istuin koti-arestissa, vielä ylä-asteella. Minulla oli kotiintuloajat, ja jos en niitä noudattanut napsahti sakkoa, taas! kuinkahan monta viivaa olisi seinässä jos kaikki arestit olisin merkinnyt ylös.. ehkäpä koko seinällinen.  Kuitenkaan en ole äidilleni katkera kurista ja järjestyksestä ( ensinnäkin, jos asuu maalla ja kaverit kaupungissa, samakai se on onko sitä arestissa vai ei, kun ei sieltä maalta minnekkään niin vaan mentykkään ;P.) Ja aijon noudattaa äidin periaatteita tulevaisuudessa omaa naperoani kohtaan, häntä ei nykyajan digiviihteet ja videogeimit vie!! LAPSEN TÄYTYY SAADA OLLA LAPSI! Joten kiitos äiti kun et antanut minut kasvaa "aikuiseksi" liian aikaisin.

Isääni näin parisen kertaa kuukaudessa ja parhautta oli kun hän kiikutti meitä eläintarhaan ja huvipuistoon, toisaalta yksi napero kerrallaan. Mutta se varmasti oli vielä parempaa, sai isin jakamattoman huomion.
Ja jos äidin kanssa olen ollut kova tappelemaan, niin isille en osaa sanoa kovasti vastaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta äidin huuto kaikui kuuroille korville, kun taas isin hieman korottaessa ääntään hän saa minut varmasti vieläkin itkemään. On se niin vaikutusvaltainen persoona. Väittelyn jalon taidon olen aivan varmasti perinyt isini puolelta. Hän kun ei myönnä olevansa väärässä, ellet pysty asiaa niin todistamaan. Oli asia mikä tahansa, täytyy oma väite näyttää todeksi, muuten olet täysin hävinnyt, koko pelin ( viimeaikoina olen parit väittelyt voittanut, ja huomaa kuinka isipappaa suivaannuttaa tappio, ai ai sitä katkeran suolaista ilmettä ) .
Isilläni on myös uusi puoliso, ja uusi perhe. Minulla onkin nyt kaksi kokonaista veljeä ja sitten kaksi tuollaista veljen puolikasta, suloista veljen puolikasta. EDELLEEN ISIN RINSESSA JA ÄITIN AARRE..pojat on poikia mutta minä olen ainokainen tytön tyllerö ja hemmetin ylpiä siitä. kiitos äiti ja isi <3 olette parhautta

päivä 2. Eka rakkaus

Ensimmäinen suuri rakkauteni taisi olla jo ennen ala-aste ikää. Olin palavasti rakastunut naapurin poikaan ja meidän piti aikuisena mennä naimisiin, tehdä sata lasta ja muuttaa minun vanhempieni kotiin ( heidän olisi pitänyt siinä tapauksessa muuttaa jonnekkin muualle). Aleksi totesikin kerran vanhemmillemme, että kun sata lasta on tehty laittaa hän siemenpurkin kiinni, koska ei tuskin enää jaksa (mahtavia nämä lasten lausahdukset).

Vietimme tiiviisti aikaa yhdessä, ja jos en viettänyt aikaa Aleksin kanssa, olin suunnittelemassa perheen perustamista Timon ( elämäni mies nro2.) kanssa, hänenkin kanssaan kun aijoin naimisiin.
 Timon kanssa rakkaus kariutui hänen muuttaessa toiselle paikkakunnalle, eikä enää pahemmin nähty. En tainnut osata surra tuossa iässä menetystä, ja olihan minulla Aleksi. ( minulla on edelleen tallessa Aleksin tekemä piirrustus ja runo <3 ). Rakkautemme taisi kariutua siinä vaiheessa ikää kun pojat oli haisevia ja  ällöjä ( kenties ala-asteen 3-4 luokan vaiheilla ). Ihana muistella lapsuus aikoja.

Yläasteella ihastuin silloisen parhaan ystäväni serkkuun. Hän oli mukava ja söpö ja vaikka mitä. Harmikseni hän asui kuitenkin kaukana ja näimme kerran tai kaksi kuussa. Kävimmekin kiivasta kirjeen vaihtoa. Seurustelimme puolisen vuotta ( jos sitä voi seurusteluksi sanoa) ja olin jo rakastunut häneen, kun kävi ilmi, että hänellä saattaisi olla toinen! JA kuitenkin, hän jätti minut mustasukkaisuutensa takia. Väitti minulla olevan suhde erääseen ystävääni (jota halasin kerran hänen muuttaessa toiselle puolell suomea) ja niin meidän välit paloi niiden satojen rakkauskirjeiden loimussa (buhahah).

Olenpa myös erittäin vittumainen akka ja revin kaikki yhteiset kuvamme, silppusin hänelta saamani ruusut ( jotka roikkuivat kuivattuna katostani) taisin hieman vasaralla nuijia erästä hänen sormustaan, työnsin viimeiseen kirjeeseen ja lähetin hänelle ( toinen buhahah). Parin päivän päästä hän soittikin äidilleni ja pyysi puhua kanssani, vain kertoakseen kuinka ilkeästi olin tehnyt ja että olen särkenyt hänen sydämensä ( onnistuin!!! ). Niin sitä pääsee miehistä yli.

Sitten eksyin kuusankoskelle (apua!) ja tapasin Ollin ( hänestä kyllä joku saa vallan oivan puolison!! ) ja seurustelinkin hänen kanssaan miltei kaksi vuotta. Hänen kanssaan olin valmis menemään naimisiin ( ensimmäinen kerta aleksin ja timon jälkeen ). Kuitenkin loppuvaiheessa seurusteluamme huomasimme, että meidän kemiat ei vaan toimi, ei pariskuntana ja niin erosimme. Tiemme eivät kuitenkaan eronneet, onneksi sillä Olli on minulle edelleen tärkeä ja mielettömän hyvä ystävä. Kemiat toimivatkin, erillään ja näin on erittäin hyvä.

Ollin kautta tutustuin nykyiseen puolisooni Lauriin ja aika liki erottuani Ollista, aloin viettämään enemmän ja enemmän aikaa Laurin kanssa. Aluksi Lauri oli minulle vain hyvä ystävä, mies joka osaa myös kuunnella ja keskustella vakavasti ( nykyään muuten ei osaa!! minne se taito katosi :D ). Kuitenkin huomasin olevani enemmän kuin hieman kiinnostunut ja kerroin asiasta. Tunne oli molemmin puolinen ja tässä sitä nyt ollaan kuudetta vuotta yhdessä ( toinen vuosi saman katon alla) kera kolmen kissan <3 .
Suhteemme on ollut täynnä myrskyjä, karikkoja ja tulisia riitoja, mutta aina niistä on selvitty ja päästy yli, tälläkertaa en luovuttanut helpolla ja nyt minulla on ihana pieni perhe. Ehkä jonain päivänä sitten perustetaan se oikea perhe ja vannotaan ikuisen rakkauden vala, ainakin toivon niin <3

 10 asiaa, joita odotat
1. Kesää
2.Ruskettumista
3. Kesälomaa
4. oikeaa omaa kotia
5.haavekuvana eläinlääkäri
6.krokettia
7.reissua pohjoiseen
8. juhannus
9. fysioterapia
10.kummilikkojen näkemistä

 9 ihmistä, joita et halua menettää
1. Äiti
2. Isä
3: Lauri
4. Santeri
5. pauli
6. Annaig
7. Rami
8. Nolan
9.Lomig

 8 asiaa, joita et voi sietää
1. Kynsien pureskelu
2. Purkan naksuttelu
3. Jalkahiki
4. Kastemadot
5. alinopeutta ajavat ihmiset ( taivaalta tippu pisara vettä, tipautan vauhdin 40km/h )
6. Alakerran naapurit ( ne noita-akat )
7. Järviötökät
8. Lupausten rikkominen

7 asiaa, joita et voi unohtaa
1. Mummo <3 ( ei oo kyllä asia mutta siltikin, ihan ykkösjuttu!)
2.Ystävät
3. Perhe
4.  kotiavaimet ( vara-avain kun on edelleen piiloa vailla eteisen pöydällä )
5.oma nimi ( se ois jo aika paha )

6. kotiosote ( missähä mä asuinkaan... )

7. mauuurimaurimauuuu <3


6 asiaa, jotka saavat sinut iloiseksi
1. Poutapäivät
2. Aurinko
3. Ystävät
4. Muumilaakson tarinat
5. siisti koti ja puhtaan pyykin tuoksu
6.  hyvä ruoka

5 sinulle luontevinta asiaa
1. käveleminen
2. pukeminen
3. syöminen
4. koomailu
5. nauraminen ( myös itselleni)


4 luonteenpiirrettäsi
1. Tempperamenttinen
2. sisukas
3. sosiaalinen
4. huomionkipeä


 3 pahetta

1. tupakka
2. punaviini
3. kahvi

 2 päivämäärää, jotka ovat tärkeitä sinulle
1. 21.09.2005
2. tämä on vielä avoin tulevaisuutta varten


 1 asia, minkä haluaisit unohtaa

 On paljonkin asioita mitä tahtois unohtaa mutta niinkun olen ennenkin maininnut, ilman takaiskuja en olisi oma vahva itseäni ja muita puolustava persoona. muutama toilailu vois kuitenkin vaipua unholaan, niistä sen enempää mainitsematta.

maraton

 Lueskelin tuossa aikani kuluksi Hannan sohvahetkeä ja siellä oli mielenkiintoinen postaus. Päätinpä sitten pölliä idean itsellenikin, katsotaan mitä tuo tullessaan tämä. ( Tuskin muistan kuitenkaan jokapäivä kirjotella, mutta yrittänyttä ei laiteta ja minä olen ainakin kova yrittämään, vaikka en mitään aikaan saisikaan. 
 
Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

PÄIVÄ 1.  ESITTELE ITSESI

Olenpa vain pieni maalaistyttö suuressa kaupungissa ( ainakin melkein). Siiskin nimeni on Sini  ja täytän tänä vuonna 24!! APUA! kohta huomaankin jo olevani 50 ja ihan ruttuinen. Koko lapsuuteni ja aikuisuuteni alkuvuodet asuin pikkuruisessa kylässä vekaranjärvellä, joka taitaa paremmin iskostua ihmisten mieliin suomen yhdestä suurimmasta varuskunnasta. Siellä minä asuin ja elelin kurkkusalaattien seassa  ( jossainvaiheessa kasvuani kurkkusalaatit oli tosi hot, nytten not! onneksi pääsin pois sieltä ).

Syntyessäni ja kasvaessani vekaralla, kylä oli vielä täysissä voimissaan ja piti sisällään elämään.

Meillä oli lähikauppa, valokuvaamo, pankki,parturi, vekagrilli, posti sekä baari. Vekaralla asui paljon perheitä, ja lapsia oli kylän täydeltä. Oli paljon tekemistä ja puuhastelvaa. Muistan varuskunnan järjestämät riehapäivät kun kisailtiin pussijuoksun, pituushypyn, renkaanheiton ja muiden pelejen touhussa. Välissä paisteltiin makkaraa ja päästiin pasin ja masin ja rasin kyytiin, SUPERHIENOA. Etsittiin karhuja ( kun kerta löydettiin "karhun" tassunjälkikin). Aikuisille oli oma telttansa missä lauleskeltiin karaokea ja juotiin sivistyneesti kaljaa tuutin täydeltä ( aivan varmasti oli niin).

 

ja Santtuakin kiinnosti

 Ala-asteen kävin kääpälässä pienessä kyläkoulussa, ja huomatkaa sana pieni! Meitä oli koulussa yhteensä ehkä n.30 oppilasta, minun luokallani ainoastaan 6-7 tyttöä, ja yhdellä luokalla ainoastaan 3 poikaa.

Olikin iso askel siirtyä ala-asteelta yläasteelle, suureen kouluun valkealaan, kun meidän luokalla oli n.20 oppilasta, yli puolet aikasemman koulun koko määrästä. Tätä nykyä kyseinen ala-aste toimii myös päiväkotina ja kouluna lähikylän lapsille (suuri kouvola kun tuli ja jyräsi pienet kylät ja lakkautti kouluja ), myös päiväkoti muutti koulun tiloihin puolustusvoimien nyysiessä tarhan vanhat tilat varasairaalaksi inttipojille.

Yläasteella koin pahan murrosiän, koulukiusaamisen ja kielletyt paheet.  Seiskaluokalla taisin olla vielä ihan kiltti lapsi. Toisena vuonna aloin lintsaamaan, tupakoimaan ( sori äiti niin se on), vedin ensimmäiset kännit ( tätähän ei äiti "muka" tiennyt ), sain poikaystävän ( koin " rakkauden"  ) ja törmäsin vihamielisiin ysiluokkalaisiin, en tullut luokkani kanssa juttuun, olin yksin. Kevään koittaessa käänsin kuitenkin sivua elämässäni. Annoin piutpaut pahoille tytöillä, erosin poikaystävästä ja sain uusia ystäviä. Koulu sujui hieman paremmin ja murrosikä, no se ei helpottanut.

Ysiluokalla olin viimein sujut koulun ja itseni kanssa, kuitenkin sieltä pois pääsy on vain suuri helpotus, sitä aikaa en kaipaa. Vaikka ilman edeltäviä kokemuksia, en olisi nyt oma vahva itseni.

 

  Olen pitkänaikaa haaveillut työstä eläinten parissa, kuitenkin vuonna 2003 löysin itseni kouvolan ammattikoulusta, ravintolakokki linjalta. Se oli mun juttu, silloin. Meillä oli kaikenkaikkiaan mahtava luokka ja luokkahenki, liikuttiin yhdessä koulussa ja vapaa-ajalla ja liikutaan edelleen ( tärkeimmät ystäväni bongasin täältä ). Ammattikoulu oli ehkä parasta aikaa, sinne toisinaan kaipaan. En niinkään kouluun, vaan sitä porukkaa ja niitä kommelluksia ja sattumia, iltatilauspäiviä, kaikkea sitä.  (nyt luokkakokousta kehiin.. heti ).

Ensimmäisen kerran muutin pois kotoa -09 helmikuussa poikaystäväni kanssa. Muutimme valkealaan pieneen rivarikaksioon ja perustimme karvaisen nelijalkaisen perheen, joita meillä on tällähetkellä kolme ( lisää ei kuulemma ole luvassa, enkä itsekkään tahdo, luoja tätä karvan ja sotkun määrää.. kissako siisti eläin? pyh ).

Syksyllä 2010 muutimme kuusankoskelle kerrostaloon, 85neliöiseen kolmioon, nyt on tilaa möllisetällä vaikka yksinään ja killeillä on tilaa riekkua ja painia. Minulla on lyhyt matka nykyiseen työpaikkaani, eikä Laurillakaan pitkä matka töihin ole. 3minuuttia kävelyä ja on keskustassa, täällähän on elämää! ;) viihdyn kyllä, kovin.

 

 parit hassut vielä tähän..

***

Kun kevät kerran koitti 

niin sini laulun soitti:

Yksin murkku tietä kääpeli

mut sit tuli sini

joka tappoi ten

tapahtui ulkona 

 ( olen ollut taiteellinen lapsi)

***

kuvia

 ^{kuva jostain söpöstä}

 

^{kuva jostain kesäisestä}

^{kuva unelmien miehestäsi / naisestasi}

 

 kuva jostain mitä haluaisit tehdä

 ^{kuva jostain mistä pidät}

  ^{kuva unelma lomastasi}

  ^{kuva jostain herkullisesta}

  ^{kuva jostain rakkaasta asiastasi}

  ^{kuva henkilöstä jota ihailet}

  ^{kuva lempi harrastuksestasi}

  ^{kuva jostain mitä inhoat}

  ^{kuva kaveristasi / kavereistasi}

  ^{kenet haluaisit nähdä}

  ^{kuva parhaasta katsoneistasi elokuvista}

^{kuva lempi paikastasi}

^{-
  kuva joka saa sinut hymyilemään}

  ^{kuva lempi juomastasi}

  ^{kuva onnellisesta muistosta}

  ^{kuva tuskallisesta muistosta}

  ^{kuva jostain mitä teet joka päivä}

  ^{kuva jostain mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi}

  ^{kuva jostain mitä olet menettänyt}

  ^{kuva joka tekee sinut vihaiseksi}

  ^{kuva joka tekee sinut surulliseksi}

  ^{kuva itsestäsi}