Meitä on moneksi.
Minä olen meistä vanhin ja ainokainen tyttölapsi ( ja vallan ylpeä siitä, vaikka toisinaan siskoa kaipailin).
Sitten minulla on nuita veljiä, kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta. Ja jos aletaan leikkimään, niin löytyy myös varttisisko ja varttiveli ( niihin nimiin päädyttiin, kun äitini ei ole miehensä kanssa naimisissa, niin eivät voi olla sisaruspuolikkaitakaan ).
On siis Santeri, hän on veljistäni vanhin ja tällä hetkellä armeijassa rekkaa ajelemassa. Lapsena vihasin häntä, mutta silti kukaan muu kuin minä, ei häntä saanut kiusata. Meillä oli todella tulinen lapsuun ja tappelimme aikas rajuin ottein, turpiin tuli, puolin jos toisin ja päätin, että kun isona kotoa pois muutan, niin en IKINÄ pidä santtuun mitään yhteyttä, niin kamala veli että yäk. Kuitenkin näin vanhemmiten Santeri on tullut minulle äärettömän rakkaaksi, ja näemmekin miltei kerran viikossa ( armeija hieman rokottaa ) ja hän punkkaakin meillä erittäin usein. Santtua ajatellehan me tähän kolmioonkin muutettiin, että on vekkaralla oma huone ( ja vaatekaapissakin on Santulle oma hylly, missä häne roippeitaan on). Kyllä me kinataan edelleenkin, mutta niin nopeasti kun kina on syttynytkin, se on jo unodettu. Sisarukset vaan on sellaisia. Oikeastaan ne sisarukset, jotka muka eivät ikinä tappele ovat epänormaaleja!
Seuraava veljeyteni on Pauli, hän on ehkä ihan ilmetty minä, miehen saappaissa, tai pojan. 17 vuotias ukon alku, opiskelee jämsässä talonrakentajaksi ja ajelee siinä samalla kotarillaan crossia ( kai? vai enduro? en minä tiä, jotain missä rapa lentää! ). Paulin kanssa en ole tapellut ihan niin paljon, kuin Santun, ihkä suurempi ikäero vaikuttaa asiaan jollain kantilla. Pauli oli pienenä oikea pellavapää ja teki mitä käskettiin ( sekin saattaa vaikuttaa siihen, että omi mukavamman veljen roolin, siskokullan oma orja :D ). Pellavapäinen hurjapää Pauke on edelleen, harmittaa kun emme näe niin usein. Pitäisikin taas kuttua yökyläilemään, viimeksi oli oikein onnistunut kyläreissu. Paulista me kuullaan vielä, osasihan hää ajaa pärrällä jo ennenkun polkupyörästä oli apupyörät irti. HYVÄ PAULI.
Minä olen meistä vanhin ja ainokainen tyttölapsi ( ja vallan ylpeä siitä, vaikka toisinaan siskoa kaipailin).
Sitten minulla on nuita veljiä, kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta. Ja jos aletaan leikkimään, niin löytyy myös varttisisko ja varttiveli ( niihin nimiin päädyttiin, kun äitini ei ole miehensä kanssa naimisissa, niin eivät voi olla sisaruspuolikkaitakaan ).
On siis Santeri, hän on veljistäni vanhin ja tällä hetkellä armeijassa rekkaa ajelemassa. Lapsena vihasin häntä, mutta silti kukaan muu kuin minä, ei häntä saanut kiusata. Meillä oli todella tulinen lapsuun ja tappelimme aikas rajuin ottein, turpiin tuli, puolin jos toisin ja päätin, että kun isona kotoa pois muutan, niin en IKINÄ pidä santtuun mitään yhteyttä, niin kamala veli että yäk. Kuitenkin näin vanhemmiten Santeri on tullut minulle äärettömän rakkaaksi, ja näemmekin miltei kerran viikossa ( armeija hieman rokottaa ) ja hän punkkaakin meillä erittäin usein. Santtua ajatellehan me tähän kolmioonkin muutettiin, että on vekkaralla oma huone ( ja vaatekaapissakin on Santulle oma hylly, missä häne roippeitaan on). Kyllä me kinataan edelleenkin, mutta niin nopeasti kun kina on syttynytkin, se on jo unodettu. Sisarukset vaan on sellaisia. Oikeastaan ne sisarukset, jotka muka eivät ikinä tappele ovat epänormaaleja!
Seuraava veljeyteni on Pauli, hän on ehkä ihan ilmetty minä, miehen saappaissa, tai pojan. 17 vuotias ukon alku, opiskelee jämsässä talonrakentajaksi ja ajelee siinä samalla kotarillaan crossia ( kai? vai enduro? en minä tiä, jotain missä rapa lentää! ). Paulin kanssa en ole tapellut ihan niin paljon, kuin Santun, ihkä suurempi ikäero vaikuttaa asiaan jollain kantilla. Pauli oli pienenä oikea pellavapää ja teki mitä käskettiin ( sekin saattaa vaikuttaa siihen, että omi mukavamman veljen roolin, siskokullan oma orja :D ). Pellavapäinen hurjapää Pauke on edelleen, harmittaa kun emme näe niin usein. Pitäisikin taas kuttua yökyläilemään, viimeksi oli oikein onnistunut kyläreissu. Paulista me kuullaan vielä, osasihan hää ajaa pärrällä jo ennenkun polkupyörästä oli apupyörät irti. HYVÄ PAULI.
oi nuoruus, oi pienet pienet veljeni
Santeri
Pauli
Sitten nämä veljenpuolikkaani. Iskä vissiin minut saatuaan päätti, että tyttöjä ei tee enää. kun soi minulle vielä kaksi uutta veljeä. Mikäs siinä, isin ainokaisena rinsessana on ihan jees.
Vanhempi puolikas on Nolan, hän täytti syksyllä 4vuotta. Pieni ADHD pakkaus, etten sanoisi. Miten niin pienessä miehessä voikaan olla niin paljon energiaa, väsymätön pakkaus. Koko ajan käy joko suu tai jalat, ja kädet viuhtoo matkassa. Aivan ihana positiivinen luonnonlapsi. Näemme harvoin, ja toivonkin, että tämä helpottaa " siskovihaa" mikä Santulla ja Paulilla oli, ei muuten mutta olisi inhottava tapella ihmisen kanssa joka puhuu kieltä mitä et ymmärrä, nämä puolikkaat kun puhuvat sujuvasti myös ranskaa.
Kaikista nuorimmaisin Lomig, on aivan omaa luokkaansa. En varmasti tiedä mitään niin suloista tapausta kun hän. Erittäin iloinen, naurava lapsi, oikea siskon aarre. Hänestä en kuitenkaan osaa enempää kertoa, niin harvalleen kun näemme. Mutta viimeksi tavatessamme, hän juoksi nauraen syliini ja rutisti lujaa. IHANA!
Nolan
Lomig
No siinähän niitä veljiä ja niistä ei sen enempää, tämä on minun blogini, ei heidän. Kirjoitelkoon itte ittestään sitte, jos sille tuntuu . Rakkaita ovat, kaikki neljä <3
Aivan ihana tuo Lomingin kuva! Miä en tienny, että nää kaks pienempää puhuu ranskaa! No jopas.
VastaaPoista