Päivä 7. Paras ystäväni

Nyt iski tenkkapoo ( tuntuu, että se taitaa iskeä jokaikisen päivän kohdalla). Minulla on monta erittäin hyvää ystävää, mutta jos sitä parasta ystävää lähdetään etsimään niin matka taitaa lähteä muutamaan suuntaan.

Suunnistetaan ensin kauas, kauemmaksi, vielä vähän matkaa ja saavumme tuonne kylmäään alaskaan ( sori sara ), pohjoisempaan. Siellä tosiaan asuu yksi erittäin hyvä ja tärkeä ystävä minulle. Emme näe kovinkaan usein, oikeastaan, emme näe miltein koskaan ( jos kerran vuoteen, niiin viiva seinään :D ). Miten joku jota et oikeastaan koskaan näe, voi olla itselle niin rakas ja tärkeä? hyvin voi! Tutustuimme muutamisen vuosi sitten gallerian yhteisössä "inttilesket" ( siellä tutustuin moneen muuhunkin oikein ihanaan persoonaan), eikä oikeastaan viellä "leskiaikana" kovinkaan kummoisesti pidetty juuri Saran kanssa yhteyttä, siinähän se "hengaili" messissä vain. Oikeastaan oulun reissun myötä ( nähtiinköhän me tunti plus kahvit siinnä apsilla ) tajusin tuon neitosen merkityksen minulle. Soitellaan ja pidetään muuten yhteyttä ( ja kyllä mä kesällä sinne suunnille eksyn, kun siellä on lämmin. ) . Häneen voin oikeastaan luottaa, ihan kaikessa ( minulla kun on ollut aika paljon luottamus pulaa ystävien suhteen, kiitos niistä kuuluu entisille ystäville, ihmisille jotka saavat minut raivon partaalle ), ja kuinka monet kerrat olenkaan saanut riipastua itseni takaisin jaloilleni, pelkästään sen avulla, että olen tovin saanut puhua hänen kanssaan. En oikeastaan tiedä, miksi hänestä tuli minulle niin rakas, mutta väliäkös sen, hän on rakas ja tulee olemaankin. Kiitos Sara, että olet jaksanu miuta, niin hyvässä ku pahassaki ;)  ( kuvaa en kehtoo julkistaa ku on vaa tommosia känniääliökaveri kuvia, että hei, alta pois ).

Sitten laitetaan nokka kohti hyvinkäätä. Sieltä löytyy amiksesta bongattu ihana rakas ystäväni Tea. Hän on kyllä ihan ehdoton ystävä, jota ilman en voisi olla. Näemme suhteellisen usein ( emme tosin tarpeeksi), eikä meillä koskaan ole ollut riitaa. Autamme toinen toistamme ja jaamme kaiken, surut ja murheet ( miehiä ei olla vielä laitettu jakoon, mutta minua saa kiittää sillä naitatin hänet yhteen miespuolisen ystäväni kanssa <3 ). Naitattamisella en nyt tarkoita sormuksia, enkä kyllä höheltämistä, mutta kyllä te tajuutte.
Samaisesta ammattikoulusta bongasin myös Ellan, joka " luokitellaa" tähän samaan kastiin, surut murheet ja ilot jakoon. Hänet bongaa valkealasta, ja siihen nähden kuinka lähekkäin asumme näemme liian harvoin. Vielä puolisen vuotta sitten olimme naapureita, ja minulla oli pelikaveri ihan lähellä ( unot, skibot, kimblet, huojuvat tornit) , Latea kun en saa pelaamaan, en sitten kirveelläkään, tai sitten erittäin harvoin.

Ella ja Tea

Työpaikaltani voi bongata oikeastaan sen minulta puuttuvan pikkusiskon korvikkeen Ilonan.

Hänelle voi kyllä purkaa ihan täysin pahaa oloa, tietäen ettei sitä itseensä ota. Surut ja murheet jaettu, ja koettu niitä ilojakin aika lailla!  (ilonahan melkein asuu meillä, ainakin jokatoinen päivä)

Mutta kaikista tärkein ja rakkain ja parhain ystäväni istuu pilven reunalla. Hän lähti 6 vuotta sitten ja jätti aukon sydämeeni, mitä kukaan toinen, ei koskaan voi täyttää, ei edes puolta siitä mitä hän täytti.

Hän todellakin oli koko elämäni, ja tuntui että hänen lähtönsä romahdutti koko maailmani. Hänelle pystyin puhumaan oikeasti ihan kaikesta, jopa asioista mitä ei äitille puhuttu. 

Sinua aina lämmöllä muistaen mummo rakas. Ikävä on jokapäivä.