Olen puolisen päivää tuhrannut miettimiseen tämän blogin suhteen. Tai oikeastaan tämän aiheen suhteen. En oikein tiedä mitä kirjottaisin, ja miten kirjoittaisin.
Minulla on siis äiti ja isä, jes alotus.
Vanhempani erosivat minun ollessani pieni ( en tarkalleen muista minkä ikäisenä, ala-asteella kuitenkin olin).
Aikaa ennen eroa, en oikeastaan muista, kun ensimmäiset kunnon muistikuvat ylipäätänsä lapsuudesta sijoittuu ala-aste aikaan. Isä oli, ei nyt paljoa mutta normaalia perheen isää useammin pois kotoa, koska oli paljon leireillä, joten isän muutto pois kotoa ei sillä saralla niinkään kolahtanut. Muuten vanhempieni ero taisi olla minulle erittäin kova pala. Olin äidille syvästi vihainen, enkä alkuunkaan halunnut tulla toimeen hänen uuden miesystävänsä kanssa. Päätin, että olen ilkeä tytärpuoli hänelle, isin rinsessa kun olen.
Uusi mies kuitenkin kaikista päätöksistäni huolimatta osottautui ihaaan mukavaksi tapaukseksi ja sulatin hänet perheeseeni ja nyt olen tyytyväinen, että hän ja äiti elävät onnellisesti yhdessä.
Minulla oli lapsena aika tiukka kuri ( ainakin nykypäivän nassikoihin verrattuna). Koskaan, en selkääni saanut, vaikka tarina kertoo, että kerran sitä ruinasin oikein kunnolla! siis halusin piiskaa ( en kai tiennyt sanan todellista merkitystä ..tyhmä lapsi.. onneksi äiti ei suostunut vonkumiseeni). Kotiarestissa olin sitäkin useammin, milloin mistäkin. Suurin rangaistukseni kuitenkin napsahti lunttaamisesta. Olen täysi susi kielitaidon suhteen, niinpä päätin hommata edes yhden hyvän numeron mutta perssiilleenhän se meni ja narahdin. Opettaja soitti kotiin ja taas istuttiin kotiarestissa, mutta mielipahaa tuotti VILLIVARSA vuosikerran peruminen!! APUA!! ja siinä oli just niiin jännittävä jatkosarjis menossa ( en tänäpäivänäkään tiedä, miten tuo sarja päättyi, täytyy kai kaivella 90 luvun villivarsat jostain esiin :D omistaako kukaan?? ). Tästä kyllä kannan kaunaa äidilleni ( terveisiä vaan jos lueskelet ).
Murrosikä aikaan meillä oli erittäin tulehtuneet välit äitini kanssa ja otimme usein yhteen jonka seurauksena ovet pamahteli yhtenään ja istuin koti-arestissa, vielä ylä-asteella. Minulla oli kotiintuloajat, ja jos en niitä noudattanut napsahti sakkoa, taas! kuinkahan monta viivaa olisi seinässä jos kaikki arestit olisin merkinnyt ylös.. ehkäpä koko seinällinen. Kuitenkaan en ole äidilleni katkera kurista ja järjestyksestä ( ensinnäkin, jos asuu maalla ja kaverit kaupungissa, samakai se on onko sitä arestissa vai ei, kun ei sieltä maalta minnekkään niin vaan mentykkään ;P.) Ja aijon noudattaa äidin periaatteita tulevaisuudessa omaa naperoani kohtaan, häntä ei nykyajan digiviihteet ja videogeimit vie!! LAPSEN TÄYTYY SAADA OLLA LAPSI! Joten kiitos äiti kun et antanut minut kasvaa "aikuiseksi" liian aikaisin.
Isääni näin parisen kertaa kuukaudessa ja parhautta oli kun hän kiikutti meitä eläintarhaan ja huvipuistoon, toisaalta yksi napero kerrallaan. Mutta se varmasti oli vielä parempaa, sai isin jakamattoman huomion.
Ja jos äidin kanssa olen ollut kova tappelemaan, niin isille en osaa sanoa kovasti vastaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta äidin huuto kaikui kuuroille korville, kun taas isin hieman korottaessa ääntään hän saa minut varmasti vieläkin itkemään. On se niin vaikutusvaltainen persoona. Väittelyn jalon taidon olen aivan varmasti perinyt isini puolelta. Hän kun ei myönnä olevansa väärässä, ellet pysty asiaa niin todistamaan. Oli asia mikä tahansa, täytyy oma väite näyttää todeksi, muuten olet täysin hävinnyt, koko pelin ( viimeaikoina olen parit väittelyt voittanut, ja huomaa kuinka isipappaa suivaannuttaa tappio, ai ai sitä katkeran suolaista ilmettä ) .
Isilläni on myös uusi puoliso, ja uusi perhe. Minulla onkin nyt kaksi kokonaista veljeä ja sitten kaksi tuollaista veljen puolikasta, suloista veljen puolikasta. EDELLEEN ISIN RINSESSA JA ÄITIN AARRE..pojat on poikia mutta minä olen ainokainen tytön tyllerö ja hemmetin ylpiä siitä. kiitos äiti ja isi <3 olette parhautta
Minulla on siis äiti ja isä, jes alotus.
Vanhempani erosivat minun ollessani pieni ( en tarkalleen muista minkä ikäisenä, ala-asteella kuitenkin olin).
Aikaa ennen eroa, en oikeastaan muista, kun ensimmäiset kunnon muistikuvat ylipäätänsä lapsuudesta sijoittuu ala-aste aikaan. Isä oli, ei nyt paljoa mutta normaalia perheen isää useammin pois kotoa, koska oli paljon leireillä, joten isän muutto pois kotoa ei sillä saralla niinkään kolahtanut. Muuten vanhempieni ero taisi olla minulle erittäin kova pala. Olin äidille syvästi vihainen, enkä alkuunkaan halunnut tulla toimeen hänen uuden miesystävänsä kanssa. Päätin, että olen ilkeä tytärpuoli hänelle, isin rinsessa kun olen.
Uusi mies kuitenkin kaikista päätöksistäni huolimatta osottautui ihaaan mukavaksi tapaukseksi ja sulatin hänet perheeseeni ja nyt olen tyytyväinen, että hän ja äiti elävät onnellisesti yhdessä.
Minulla oli lapsena aika tiukka kuri ( ainakin nykypäivän nassikoihin verrattuna). Koskaan, en selkääni saanut, vaikka tarina kertoo, että kerran sitä ruinasin oikein kunnolla! siis halusin piiskaa ( en kai tiennyt sanan todellista merkitystä ..tyhmä lapsi.. onneksi äiti ei suostunut vonkumiseeni). Kotiarestissa olin sitäkin useammin, milloin mistäkin. Suurin rangaistukseni kuitenkin napsahti lunttaamisesta. Olen täysi susi kielitaidon suhteen, niinpä päätin hommata edes yhden hyvän numeron mutta perssiilleenhän se meni ja narahdin. Opettaja soitti kotiin ja taas istuttiin kotiarestissa, mutta mielipahaa tuotti VILLIVARSA vuosikerran peruminen!! APUA!! ja siinä oli just niiin jännittävä jatkosarjis menossa ( en tänäpäivänäkään tiedä, miten tuo sarja päättyi, täytyy kai kaivella 90 luvun villivarsat jostain esiin :D omistaako kukaan?? ). Tästä kyllä kannan kaunaa äidilleni ( terveisiä vaan jos lueskelet ).
Murrosikä aikaan meillä oli erittäin tulehtuneet välit äitini kanssa ja otimme usein yhteen jonka seurauksena ovet pamahteli yhtenään ja istuin koti-arestissa, vielä ylä-asteella. Minulla oli kotiintuloajat, ja jos en niitä noudattanut napsahti sakkoa, taas! kuinkahan monta viivaa olisi seinässä jos kaikki arestit olisin merkinnyt ylös.. ehkäpä koko seinällinen. Kuitenkaan en ole äidilleni katkera kurista ja järjestyksestä ( ensinnäkin, jos asuu maalla ja kaverit kaupungissa, samakai se on onko sitä arestissa vai ei, kun ei sieltä maalta minnekkään niin vaan mentykkään ;P.) Ja aijon noudattaa äidin periaatteita tulevaisuudessa omaa naperoani kohtaan, häntä ei nykyajan digiviihteet ja videogeimit vie!! LAPSEN TÄYTYY SAADA OLLA LAPSI! Joten kiitos äiti kun et antanut minut kasvaa "aikuiseksi" liian aikaisin.
Isääni näin parisen kertaa kuukaudessa ja parhautta oli kun hän kiikutti meitä eläintarhaan ja huvipuistoon, toisaalta yksi napero kerrallaan. Mutta se varmasti oli vielä parempaa, sai isin jakamattoman huomion.
Ja jos äidin kanssa olen ollut kova tappelemaan, niin isille en osaa sanoa kovasti vastaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta äidin huuto kaikui kuuroille korville, kun taas isin hieman korottaessa ääntään hän saa minut varmasti vieläkin itkemään. On se niin vaikutusvaltainen persoona. Väittelyn jalon taidon olen aivan varmasti perinyt isini puolelta. Hän kun ei myönnä olevansa väärässä, ellet pysty asiaa niin todistamaan. Oli asia mikä tahansa, täytyy oma väite näyttää todeksi, muuten olet täysin hävinnyt, koko pelin ( viimeaikoina olen parit väittelyt voittanut, ja huomaa kuinka isipappaa suivaannuttaa tappio, ai ai sitä katkeran suolaista ilmettä ) .
Isilläni on myös uusi puoliso, ja uusi perhe. Minulla onkin nyt kaksi kokonaista veljeä ja sitten kaksi tuollaista veljen puolikasta, suloista veljen puolikasta. EDELLEEN ISIN RINSESSA JA ÄITIN AARRE..pojat on poikia mutta minä olen ainokainen tytön tyllerö ja hemmetin ylpiä siitä. kiitos äiti ja isi <3 olette parhautta
Tästähän tuli tosi hyvä! Tuo Villivarsan peruminen oli kyllä aika raaka temppu. Sillon kun myö leikittiin parturia ja kynittiin miun tukka niin ei saatu kattoa Pikku kakkosta. Kyllä muuten itkettiin.
VastaaPoista